Edellistä kirjoitusta seuraavana aamuna mulla oli ennalta sovittu tapaaminen sairaalan lastenpsykiatrin kanssa. Mietin jo illalla peruvani tapaamisen ja ottavani hatkat sairaalasta Ahtin kanssa. En kuitenkaan kehdannut vaan menin aamulla psykiatrin luokse. Hyvin nopeasti kävi ilmi ettei tapaamisen tarkoituksena ollut suinkaan arvioida omaa mielenterveyttäni vaan lähinnä kartoittaa jaksamistani/perheemme jaksamista. Psykiatri kyseli kuten kuka tahansa voisi kysellä kuulumisia ja sairaalahoidon kokemusta. Pian aloinkin ulvomaan psykiatrille eilen tapahtunutta. Paruin haluavani lähteä kotiin sillä en koe saavani sairaalasta enää mitään. Että voisin katsoa kotonakin oksentelevaa lastani kun ei siihen täälläkään apua saa.

Kiitos ammattitaitoisen psykiatrin, jäimme sairaalaan niin kauaksi aikaa kuin oli tarpeellista. Hän pyysi luvan ottaa hoitavaan lääkäriin yhteyttä ja korosti sitä että on äärimmäisen tärkeää että sairaalahoidossa kokee saavansa apua. Nyt oli käymässä niin että kokemus jää saamatta ja me jäämme tuuliajolle ongelmiemme kanssa.

Myöhemmin samana päivänä kaksi eri lääkäriä kävi perusteelliset keskustelut kanssani Ahtin oireista ja hoidon jatkosta. Olikin niin, etteivät Ahtin refluksioireet kenties olleetkaan refluksin pahenemista. Että vatsa ja hieman lamassa oleva suolisto saattavat reagoida oksentelulla ja myös vatsavaivoilla ja ripulilla uusiin ruoka-aineisiin. Allergiaoireilullakin toki riittää, olimmehan siedätyshoidossa. Että refluksia ei nyt suin päin kannata lähteä lääkitsemään sillä tilanne saattaa tasaantua piankin kun Ahtin sietokyky uusille ruoka-aineille kasvaa.

Miksi sitten oireita vähäteltiin? Miksi yöheräilyt jäivät lääkärin korvien ulottumattomiin? En tiedä, en ottanut noita asioita enää esiin. Mutta tuon keskustelun jälkeen oireita ei enää vähätelty ja lääkäri tiesi tarkkaan miten yömme olivat menneet. Lääkäri myös sanoi tilanteen olleen tärkeä muistutus heillekin miten asioita pitää hoitaa. Kovasti hän oli myös huolissaan siitä koenko saaneeni tilanteeseemme apua. Ja jos lääkärin äänen hetkellisestä murtumisesta voi jotain päätellä, niin uskon hänen olleen vilpittömän pahoillaan tapahtuneesta.

Nyt meillä on kahdeksan ruoka-ainetta, joita Ahti voi syödä. Ja tällä hetkellä yöt, joissa Ahti herää vain kerran syömään. Jatkokonrolleja, ravitsemusterapeutin tiivistä tukea ja jopa jonkinlaista kotiapua tiedossa. Psykiatrin mielestä tässä mennään jaksamisen äärirajoilla ja hän otti ohjat käsiinsä helpottaakseen tilannettamme.

Niin, ja meillä on diagnoosi;

Kasvu- ja suolisto-oireinen ei IgE-välitteinen ruoka-aineallergia.

:)

Mitään muuta sairautta ei taustalta paljastunut. Ja onneksi allergiaoireet pysyivät sen verran lievinä, että siedätys pystyttiin viemään loppuun saakka. Nyt meillä voidaan jo paljon paremmin.

Paino on lähtenyt hienoiseen nousuun ja ruoka maistuu.