Jos joku on varmaa, niin ainakin se, että kun jonkun asian kirjoittaa ylös tai sanoo sen ääneen, muuttuu se alta aikayksikön yleensä juuri päinvastaiseksi. Niin tälläkin kertaa. Ja ehkäpä toiveissa on nyt taas muutos kun tänne sen ääneen sanon. Päivä viime kirjoitukseni jälkeen Ahti alkoi oireilla. Siitä on siis nyt reilu neljä viikkoa, kun meillä lopetettiin nukkuminen öisin. Ruokia on karsittu sekä minulta, että Ahtilta. Lääkkeitä kokeiltu ja lääkärissä ravattu. Tällä hetkellä kokeilussa on tujumpi refluksilääkitys ja tiedossa ruokatorven PH-mittaus muutaman viikon päästä. Imetyksen jatko alkaa olla vaakalaudalla kun syytä itkuun, oksenteluun ja vatsanväänteisiin ei tunnu löytyvän. Sitä kai lähinnä hidastaa nyt se, ettei sopivaa allergiamaitoakaan tunnu löytyvän.

Jos ei olo tuosta ole jo tarpeeksi epätoivoinen, sairastui Ukko rajuun korvatulehdukseen. Vanhat putket irtosivat ja taas sitä mennään. Nyt tilanne on vaan sikäli erilainen että raju tulehdus ei ota laantuakseen ollenkaan. Toinen tärykalvo puhkesi itsekseen ja toinen jouduttiin puhkaisemaan lääkärissä. Korvat eivät silti parane. Toinen meistä valvoo Ukon kanssa ja toinen Ahtin kanssa. Puolessa välissä yötä saatamme vaihtaa piisiä. Aika sydäntä särkevää vakuutella ilta toisensa jälkeen, että huomenna korvat ovat varmaan jo paremmat. Ja sitten aamulla Ukko kysyy itkien että miksei mun olo ole jo parempi.

Ahtin asioita selvitellessä olen etsinyt netistä tietoa allegioista ja refluksista. Ja tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä että Ukko kärsi hyvin todennäköisesti aikoinaan myös jonkinlaisesta allergiasta sekä refluksista. Miten paljon Ukonkin kanssa jouduimme valvomaan, ja tällä tuntumalla ihan turhaan. Kunpa joku olisi osannut yhdistää huonot yöt, rajut itkukohtaukset viiden viikon ikäisestä vauvasta alkaen, yleisen tyytymättömyyden ja itkuisuuden. Sen ettei Ukko viihtynyt yhtään lattialla. Tai sen ettei ruoka maistunut ja paino laahasi jatkuvasti reilusti miinuksella. Olisi edes yksi lääkäri osannut vihjata jatkuvien korvatulehdusten, hengitystietulehdusten ja nielun limaisuuden mahdollisesta syystä pelkästä oireiden hoidon sijasta. Tai neuvolan täti näiden kaikkien yhdistelmästä, kun siellä niistä puhuin. Ukko oli siellä vain vaativa vauva. Olisi helvetti edes kysynyt vähän tarkemmin siitä sandiferin oireesta, kun huolissani Kysyin Ukon omituisesta pään sivulle nykimisestä sen sijaan että se kuitattiin vain nauraen "vauvan omaksi hassuksi jutuksi".

Kunpa joku olisi sanonut, ettei Ukko ole vain yöt valvottava vaikea kakara.