Tänään on Iksun laskettu aika.
Kaksi- ja puoliviikkoinen miehenalku kuorsaa tuossa vieressäni joten jospa sitä palaisi hetkeksi synnytyksen tunnelmiin.

keskiviikko 23.2

Kaksi lääkäriä tekevät osastolla aamukiertoa. Jututtavat minuakin ja toinen heistä suorittaa sisätutkimuksen. Kaikki on edelleen kuin ennenkin, lääkäristä riippuen kohdunkaulaa on jäljellä sentistä kahteen ja kohdunsuu on täysin kiinni. Tämä lääkäri näkee kuitenkin aavistuksen edistystä edelliseen tilanteeseen; kohdunkaula on hänen mielestään aavistuksen lyhentynyt ja vauvan pää hieman alempana kuin aiemmin. Tutkimuksen lomassa lääkärit ehdottavat oksitosiinirasitusta synnytyssalissa. Tähän myönnyn ennen kuin lääkärin lause on edes loppunut. En uskonut enää olevan mitään muita vaihtoehtoja, kuin sektio. Myönnyttyäni lääkäri jatkaa sisätutkimusta ja yhtäkkiä tunnen todella kovaa kipua. Tarraan lääkärin käteen kiinni ja ärähdän kovaa. Jälkeenpäin olen ylpeä itsestäni etten lyönyt enkä kiroillut, niin kipeää se teki. Lääkäri pyytää anteeksi; hän on porannut sormensa väkisin kohdunkaulastani läpi ja irroittelee sikiökalvoja. Olisin kuulemma lähtenyt karkuun mikäli hän olisi varoittanut etukäteen. Sikiökalvojen irroitelu on hänen mukaansa kaikkein tehokkain synnytyksen käynnistäjä. Suunnitelmana on odotella pääsyä synnytyssaliin jossa sikiökalvot puhkaistaan lopullisesti. Lapsivesi vuotaa ilmeisesti jostain korkeammalta kuin kohdunkaulan kohdalta sillä siinä kalvot tuntuvat ehjinä. Jos synnytys ei käynnistä kalvojen irroittelulla tai kalvojen puhkaisulla, siirrytään oksitosiinitippaan.

Kello käy jo iltapäivää. En tunne juuri minkäänlaisia supistuksia. Kalvojen irroittelu ei tunnu vaikuttavan mitenkään. Kuulen, että synnytyssaleissa on sulku päällä ja vapautuvia synnytyssaleja täytetään osastoltamme. Pari kiireisempää tapausta pääsee ennen minua vaikka ranking-listalla ykkösenä olenkin. Saleja vapautuu niin hitaasti että muutaman äidin nopeammin käynnistyvät synnytykset ehtivät edistyä jo kivuliaiksi ja he tarvitsevat salien kivunlievitysmahdollisuuksia nopeammin kuin minä oksitosiinia. Mies lähettelee viestejä töistä hermostuneena. Saliin piti päästä jo aamulla ja hän on odotellut soittoani siitä asti. Sovimme aiemmin, että mies tulee vasta saliin mukaan sillä ajomatka työpaikalta kestää viisi minuuttia. Vaistoan kovan jännityksen ja annan luvan tulla osastolle odottelemaan kanssani. Kello puoli kolme iltapäivällä pääsemme vihdoin synnytyssallin.

Lääkäri tulee puhkaisemaan sikiökalvot saman tien. Hän vaikuttaa hieman turhautuneelta sillä tilanteeni on todella epäkypsä tällekin yritykselle. Hän runnoo sikiön sydänääniä mittaavan anturin voimalla läpi kohdunkaulasta eikä ole edes varma mihin anturi tarttui, niin vaikea se on saada tässä tilanteessa paikalleen. Sydänäänet saadaan kuitenkin kuuluviin. Kalvojen puhkaisun jälkeen suunnitelmana on odottaa kaksi tuntia synnytyksen käynnistymistä. Sitten siirryttäisiin oksitosiinitippaan, mikäli tarvetta on. Käteeni laitetaan järkyttävä tippahäkkyrä. Opin, että yhteen käteen saa todella monta tippapussia ns. jakotukeilla. Yksi tippaventtiili jaetaan jakajalla kahdelle pussille ja näitä pusseja on tässä vaiheessa kolme; kortisoni, keittosuola ja antibiootti. Neljäntenä tulisi mahdollisesti vielä oksitosiini.

Sydänäänianturi lakkaa kuulumasta miltei saman tien. Kätilö kokeilee liikutella sitä ja se tipahtaa saman tien pois kokonaan. Kannattipa kokea sekin kipu mikä sen laittamisesta tuli. Saan perinteisen vyökiinnitteisen anturin mittaamaan vauvan sykettä ja supistuksia. Makoilen synnytysvuoteella ja katsomme miehen kanssa telkkaria. Olisin hyvin yllättynyt mikäli synnytys käynnistyisi nyt. Tippaletkujen ja sydänääniantureiden johtojen sekamelska ei makoillessa haittaa. Mitä nyt vessareissu hieman huvittaa kahden tippahäkkyrän kanssa. Sydänäänimonitorin sentään saa irrottaa vessareissun ajaksi.

Kaksi tuntia menee nopeasti. Olotilassani ei ole minkäänlaista muutosta. Pieniä täysin kivuttomia supistuksia. Oksitosiinitippa päätetään aloittaa. Aloitus tapahtuu pienellä määrällä ja oksitosiinin annostusta kasvatetaan puolen tunnin välein. Rasitusta tehdään maksimissaan kuusi tuntia ja loppuvaiheessa lääkäri tekisi tilannearvion.

Pian oksitosiinin aloittamisen jälkeen supistuksiin tuleekin tehoa. Kätilöt kertovat tuulettaneensa hyvännäköiselle supistuskäyrälleni. Reipas kätilöopiskelija Sanni esittelee alkuvaiheen kivunlievityskeinoja ja päädyn kokeilemaan kuumavesipulloa tässä vaiheessa. Makoilen edelleen sängyllä ja pidän kuumavesipulloa alavatsallani jossa supistukseni tuntuvat. Pieni keksijä sisälläni suunnittelee paremmin muotoiltuja kuumavesipulloja juuri tätä tilannetta varten. Tuntuu niin torspolta pitää pullukkaa pulloa käsillään vatsaa vasten kun litteää päistä sidottavaa pulloa voisi käyttää ilman käsiä ja siten lämmönkin saisi tuntumaan laajemmalla alueella.

Oksitosiinin määrää nostetaan ja pian supistukset alkavat olla jo sen tuntuisia että pitää lähteä liikkeelle makaavasta asennosta. Sanni ehdottaa jumppapalloa ja otankin sellaisen käyttööni. Istun sen päällä ja toistan samaa kaavaa supistuksen tullessa. Hartiat alas. Leuka alas. Silmät kiinni ja keskittyen kunnon henkäyksiä ilmaa sisään ja ulos. Keikuttelen lantiolla hyväntuntuisen asennon pallolla. Lasken syviä henkäyksiä ja tiedän määrän jolla supistuksen pahin kärki menee pois. Tämä tieto helpottaa kivun vastaanottamista. Jotenkin nautin kuitenkin siitä, että vihdoinkin tunnen kunnon kipeitä supistuksia.

Oksitosiinin määrän ilmoittavat lukemat nousevat tippakoneen kyljessä. Mies löytää sekuntikellon synnytyssalissa ja alkaa ottamaan aikaa. Hän seuraa supistusten väliä ja niiden kestoa. Keston näkisi tietokoneen monitoriltakin jonne mahani päällä oleva anturi tiedot rekisteröi. Todellinen supistus kestää pidempään kuin pahin kipukärki mutta miehen antaman väliaikatiedot ovat niin hyviä ja paikkansa pitäviä että seuraan ja valmistaudun uuden supistuksen tuloon vain niiden kautta. Supistukset ovat alkaneet tuntua myös alaselässäni. Mies kaivaa TENS-laitteen esiin ja viritämme sen alaselkääni. Etsin soveltuvan voimakkuuden sähköimpulsseille ja TENS viekin siitä lähtien kaikki alaselän tuntemukseni pois kokonaan. Alavatsani kipu sen sijaan on käynyt jo niin voimakkaaksi että pallolla keinuttelu ei enää riitä. On noustava pystyyn ja etsittävä jotain uutta. Tässä vaiheessa tippahäkkyrät meinaavat saada kyytiä. Tahtoisin niin liikkua vapaasti. Venytellä, kyykistellä ja etsiä erilaisia asentoja jotka tuntuisivat hyvältä. Tippahäkkyröiden kanssa se ei juuri onnistu. Rauhoitun ja lannistun kohtalooni. Asennot on etsittävä maltillisemmin. Joudun välillä makaamaan sängylle sillä Sanni on armahtanut minut välillä jatkuvilta sydänäänikäyriltä jotta voisin liikkua edes ilman painavaa monitorin rohjaketta. Sydänääniä pitää kuitenkin välillä tsekata ja sitä varten joudun hetkeksi makaamaan. Supistukset tuntuvat ihan järkyttäviltä maatessa. Hirveä kipu, ihan kauheaa. Miten kukaan voi maata supistusten kanssa kun nämä suorastaan huutavat kroppaa pystyyn? En voi olla makuullani ja varovasti hivuttaudun supistusten välillä pystyyn niin ettei sydänääniä mittaava anturi liikahda paikaltaan. Pystyssä on niin paljon helpompi olla.

Jonkin puolituntisen oksitosiininosto skipataan sillä supistukseni ovat jo niin tiheitä että liikastimulointia halutaan välttää entisen sektiohaavani takia. Kohtu on kuitenkin heikompi siitä kohtaa ja liian rajut supistukset voisivat aiheuttaa kohdun repeämisen. Aika juoksee nopeaan keskittyessäni kivunhallintaan. Kello alkaa lähestyä puolta kymmentä illalla. Kätilö tulee kertomaan että piakkoin lääkäri tulee tekemään tilannearviota. Sanon sinnitteleväni ainakin siihen asti ilman järeämpiä kivunlievityskeinoja. Haluan tietää tilanteen ja tehdä oman kivunsietoarvioni sen jälkeen. Mutta ilokaasua haluan kokeilla. En ehkä koskaan saisi enää olla synnytyssalissa jos tämäkin synnytys menisi sektioon. En tietäisi, miltä ilokaasu tuntuu. Pyydän kaasumaskin varttia ennen lääkärin tuloa. Kestäisin kivun luultavasti ilmankin mutta ehkäpä kaasu leikkaa kivun pahimman kärjen pois. Tai sitten oheistoiminta vain vie ajatukset pois kipuhuipusta. Tulipahan testattua ja sekin kokemus koettua. Paras asento on olla pystyssä ja heittäytyä kyynärpäiden varaan sängylle pää alas hengittelemään kun supistus tulee. Supistukset tulevat hyvin intensiivisinä; kipuhuippu on miltei saman tien käsillä kun tunnen supistuksen tulevan.

Klo 21:45 lääkäri saapuu ja tekee sisätutkimuksen. Kohdunsuuni on yhdelle sormelle juuri ja juuri auki ja kohdunkaulaa on vieläkin jäljellä ne kuuluisat sentti-pari. Saamme sektiopäätöksen ja olen lääkärin kanssa täysin samaa mieltä. Nyt kaikki käynnistyspolut on kokeiltu ja on aika saada vauva maailmaan. Oksitosiinitippa lopetetaan ja kymmenen minuutin kuluttua supistuksia ei juuri enää ole.

Joudumme odottamaan hetkisen sillä leikkaussaliin on juuri viety joku jonka paha synnytysrepeämä vaatii korjausta. Tämän kuullessani en voi kuin tuntea jo jonkinlaista helpotustakin siitä etten joudu sellaista kokemaan. Aikaa kuluukin kuitenkin paljon ja väsyttää niin että voisimme nukahtaa molemmat miehen kanssa. Pyydän odotellessammme peräruiskeen ja käyn myös suihkussa. Pesen hampaat ja laitan tukan leteille. Yritän valmistautua parin päivän rampana oloon ja pesemättömyyteen niin hyvin kuin viime kerralta muistan. Lopulta klo 00:45 saamme kutsun leikkaussaliin.

Mies lähtee eri kerrokseen vaihtamaan vaatteita ja minut viedään leikkaussaliin valmisteltavaksi. Anestesialääkäri vaikuttaa hyvin sympaattiselta rouvalta. Alan kuitenkin jännittää kaikesta huolimatta ihan hulluna. Tärisen kauttaaltani ja myönnän auliisti pelkääväni sektiota. Anestesialääkäri rauhoittelee ja sanoo selittävänsä jokaisen toimenpiteensä askel askeleelta. Hyvin hän selittääkin. Mutta siinä kohdassa, kun saattaisin tuntea 'pieniä sähköiskuja', tunnen aika tavalla eri lailla. Tältä voisi tuntua, kun miekkoja työnnetään keskivartalon läpi. Nyt muistan tämän viime kerralta. Kuvittelin jälkeenpäin että jännitin niin kovasti että minua sattui siksi. Ei tämä ole pelkkää jännitystä, sattuu aivan mielettömästi. Vartaloni ojentuu väkisin, en mielestäni tee liikettä itse vaan vartaloni vavahtelee kuin sätkynukella. Anestesialääkäri kieltää liikkumasta mutten voi liikkeelle mitään. Kohtu supistuu voimakkaasti ja tunnen kuinka alleni leviää lammikko lapsivettä. Sattuu niin paljon, että itku tulee väkisinkin. Puudutusainetta aletaan laittamaan ja vavahtelu menee ohi. Vollotan kaikessa rauhassa enkä edes yritä estää kyyneleitä. Ehkäpä rauhoitun kun saan itkeä pahimman pois. Kätilö ojentaa nenäliinoja.

Mies saapuu ja olen jo hieman rauhoittunut. Taas sillä on se hassu vihreä suikka päässään. Laittoi sen varmaan mun mieliksi. Leikkaus alkaa ja tunnen vatsassani möyrintää. Kuulen saksien naksutusta joka kuulostaa hieman ällöttävältä koska voin kuvitella mitä niillä leikellään. Kokemuksesta tiedän pian alkaa odotella lähestyvää vauvan syntymää. Tällä kertaa en ehdi huomata painon poistumista vatsastani sillä Iksu karjaisee terhakasti ennen kuin arvaammekaan. Lääkäri kertoo verhon toiselta puolelta, ettei vauvalla ole vielä kuin puoli päätä näkyvissä. Pian koko vauva saadaan vatsastani esiin ja karjunta jatkuu sivupöydälle saakka. Kyyneleeni alkavat valua valtoimenaan. Siinä Iksu nyt on! Tuntuu mahtavalta. Kaikki on ollut tämän arvoista. Mikä tahansa olisi ollut tämän arvoista. Pieni uusi ihminen, sydämeni alla kasvanut.

Iksu kapaloidaan ja annetaan rintani päälle tutustuttavaksi. Juttelemme vauvalle mutta emme saa vastausta miksi hän otti tulpan ammeestaan niin aikaisin. Vauva saa olla rintani päällä aika pitkään.

Vihdoin mies ja kätilö lähtevät viemään Iksua pesulle ja mitattavaksi. Jään vielä leikkaussaliin mutta pääsen pois nopeammin kuin viimeksi. Leikkaus on ohi klo 01:45, puoli tuntia Iksun syntymästä. Minut viedään heräämöön ja alan täristä hillittömästi. Jännitys varmaan laukeaa ja puudutusaine alkaa poistua elimistöstäni. Hoitajat tuovat lämpimiä peittoja minkä ehtivät, niitä taitaa olla lopulta kuusi kappaletta. Lisäksi saan tärinään lääkettä. Aika pian mies saapuu minua katsomaan. Mies kertoo Iksu joutuneen vastasyntyneiden valvontaosastolle hengitysvaikeuksien takia. Kätilö oli huomannut ongelman heti heidän lähdettyä leikkaussalista. Mies kertoo asiasta niin rauhallisesti etten suuremmin järkyty. Osansa on varmaan myös saamillani lääkityksillä. Ymmärrän Iksun olevan hyvissä käsissä enkä tärinältäni pysty kunnolla puhumaankaan. Sovimme, että mies käy vielä katsomassa Iksua ja lähtee sitten kotiin nukkumaan. Tärisen ja lopulta torkun kun tärinä lakkaa. Klo 04:30 pääsen osastolle.

Itku tulee vasta aamulla, kun herään yksin enkä saa vauvaa vierelleni. Parun oikein kunnolla kätilölle ja äidilleni joka soittaa heti aamusta. Äiti lohduttaa ja kerään pikku hiljaa itseni jotta saan soitettua valvontaosastolle kyselläkseni Iksun vointia. Kuulen kaiken olevan ihan hyvällä tolalla. Alan reipastua ja puuhata sängystä nousua jotta pääsen katsomaan lastani.

Kotona ja kaikki hyvin. Syntymämitat olivat 50 cm ja 3390 g