Uhmaisen villiviikarin kanssa kaupoilla käynti on nykyään täynnä ihan uusia vivahteita. Lähdimme tänään aamutuimaan mökkipitäjän kauppoihin jotta Ukon isä saa levättyä työstressiään pois. Ja meillä kaikilla oli niin…

Suuntasimme ensin Marimekon myymälään, aikeina minulla ostaa ystäväni häihin häälahja. Otimme Ukolle mukaan muovisen moottoripyörälelun jotta viikari voisi ajella autolla kauppojen käytäviä kun äiti yrittää tehdä ostoksia. No juu, moottoripyörä otettiin mukaan Marimekkoon. Se jätettiin lähes saman tien myymälän käytävälle ja vähän aikaa Ukko jaksoi katsella tarjontaa kanssani sivistyneesti. Kohta ilmassa lentää lautasliinapaketti. Kiellän Ukkoa heittämästä myynnissä olevia tavaroita ja korjaan paketin takaisin sinne missä se olikin. Viikari innostuu kiellosta ja kohta tuolla on kädessä jokin muu kankainen tuote jonka tämä sinkoaa ilmoille yhtä innostuneena. Kiellän ja alan hamuta tuotetta lattialta kun ilotulitus vain yltyy. Ilmoille lentelee jos minkälaista tavaraa ja uhkaan viedä Ukon autoon odottamaan jos homma ei ota loppuakseen. Kohta kannan Ukon autoon jäähylle ja ostan häälahjan jonka jossain kumman välissä sain valittua.

Siirrymme kirjakauppaan.

Suuntaamme suoraan kohti lastenkirjaosastoa josta tarkoitus on ostaa pottakirja. Joku sellainen, jossa käsitellään vaipoista potalle siirtymistä ja josta Ukko voisi saada siihen tuloksekkaan inspiraation, kirjafani kun on. Ukko ottaa mielenkiintoisia opuksia hyllyiltä ja alkaa lukea niitä lattialla. Pyydän lukemaan niitä matalalla olevan tason päällä eikä lattialla. Murisevia ääniä päästävä traktorikirja pelastaa paljon ja saan myyjän etsimään pottakirjaa aikaa säästääksemme. Myyjä auttaa puolittain ja neuvoo hyllyn mistä kirja saattaa löytyä mikäli sellainen on jäljellä. Löydän sen nopeasti ja pyydän Ukkoa mukaani siirtymään kassan luo. Moottoripyörä lepää hylättynä käytävällä. Kassan luona Ukko keksii korissa olevat magneettikorut ja pelailee niiden kanssa kun maksan. Tuloksena irtiriivityt korut jotka myyjä lupaa järjestää paikoilleen kunhan vain häivymme nopeasti (tämä ilmaus siis myyjän hädästä nivoutunutta omaa tulkintaani).

Vieressä on kenkäkauppa. Mitään en varsinaisesti tarvitse mutta hei, koskapa ei kenkäkauppaan voisi mennä katselemaan josko jotain kivaa löytyisi –viikarista huolimatta. Moottoripyörä jätetään tällä kertaa autoon. Äiti katselee kenkiä ja yhtäkkiä pari kenkiä lentää ilmaan villin intiaanihuudon säestämänä. Äidin ei tarvitse arvailla kuka on asialla. Juoksen kohti Ukkoa ja kiellän heittelemästä. Siinä samassa Ukko jo ravistelee seuraavan parin lattialle ulos muovisesta myyntipakkauksestaan. Kiellän ja yritän korjata vahinkoja kun Ukko nappaa vielä yhden parin ja juoksee ulos kaupan avonaisesta ovesta singoten kaupan pihalle yhden kengän toiseen ja parin toisen kengän toiseen suuntaan. Kerään kengät pihalta ja häivymme vähin äänin.

Uhkarohkeaa, tiedän, mutta menemme vielä vaatekauppaan. Moottoripyörä jää tälläkin kertaa autoon, eipä ihan hirveästi apua siltä saanut aiemminkaan. Jospa ehtisin katsoa tarjontaa sillä silmällä, että kävisin sitten sovittamassa joku toinen kerta häihin sopivaa mekkoa, jos sellainen silmämääräisesti löytyisi. Usutan Ukkoa liikkeen rappusiin. Joskus tuo saa niiden kiipeämisestä kiksejä sen verran ettei ala tehdä muuta pahaa sillä välin kun tutkin valikoimaa. Rappuset toimivat sen hetken että löydän Ukolle housut. Mekkoihin siirtyessäni kuulen kutsun ‘äiti tulee, äiti tulee!’ Tämä tarkoittaa kaupassa joko eksymistä minusta tai vaihtoehtoisesti jumissa olemista jossain -missä tahansa. Kuljen äänen suuntaan ja löydän Ukon kaupan näyteikkunasta. Ukko on kiivennyt korokkeelle eikä luojan kiitos ole kaatanut mallinukkeja tai riipinyt niiltä vaatteita pois. Kutsu koski jumissa olemista, Ukko ei uskalla tulla korkealta korokkeelta itse enää alas. Nostan Ukon alas ja usutan jälleen portaisiin. Tutkin mekkoja ja kohta näen Ukon juoksentelemassa rekkien välissä kädessään jostain pihistämänsä henkari. Joo kanna sitä vaan, tuumaan, ja jatkan mekkorekkien tutkintaa. Kohta jotain lentää taas villisti ilmaan. Henkarissa ollut kokomerkinnän ilmaiseva muovipallura lentelee ilmoille hävittäjän lailla. Olen jo onneksi löytänyt potentiaalisen mekon ja poistumme paikalta kun vaatteet ovat vielä tangoissaan ja myyjä järjissään.

Palaamme mökille jossa Ukko muutaman tunnin kuluttua tipahtaa laiturilta uppeluksiin järveen –jo toisen kerran parin päivän sisään. Vaikka seisomme ihan vieressä.

Villiviikari –what can you do.