Kuulen musiikkia mutta se sekoittuu uneen niin etten vielä herää. Havahdun hetken päästä siihen kun mies tökkii kylkeen ja sanoo ‘menes vessaan siitä’. En ihmettele omituista komentoa, muistan heti mitä hän tällä tarkoittaa. Tänään on SE aamu. Jotain omituista on tuntunut vatsassa mutta kaikkeahan pystyy myös kuvittelemaan. Mutta tätä tuntemusta en kuvittele; rinnat ovat kipeät. Niihin sattuu eri tavalla kuin koskaan aiemmin. Ihan kuin niissä olisi pyöreät pystysuorat levyt jotka ovat todella kipeät. Voisiko tämä olla sitä.. Nousen sängystä ja menen vessaan. Tavaan vielä kerran ohjeet vaikka ne eilen illalla opettelinkin ulkoa. Otan tikun käteeni ja pissaan siihen. Asetan sen pöydälle ja huudan miehelle että alkaa ottamaan aikaa. En vahingossakaan vilkaise tikkuun vaan ryntään ulos vessasta tuijottamaan kelloa. Kolme minuuttia. Nyt se on menoa. Olen vielä uninen ja tuijotan kelloa hiljaa. Kolme minuuttia on kulunut, kuulen äänen sanovan. Mennään katsomaan, sanon. Äkkiä ennen kuin alkaa jännittää niin etten uskalla olla niin reipas. Kävelemme peräkkäin vessaa kohti ja tempaisen oven auki. Testi on suoraan pöydällä nähtävissä. Mieskin tietää miten viivoja tulkitaan. Tulos loistaa ihan selvästi. On siinä kaksi viivaa, huudahdan. Kyyneleet nousevat silmiin. Mies on häkeltynyt eikä osaa tehdä muuta kuin silittää selkääni ja hokea ‘hyvä, hyvä’. Otan tikun käteeni ja toinen käsi eksyy suun eteen. Nyt se on siinä. Se on todellista. Ensimmäistä kertaa. Tästä on nyt vuosi. Noista kahdesta viivasta tuli Ukko. Tänä aamuna mietin herätessäni, kuinka sama aamu vuoden erolla on niin täydellisen erilainen vaikka niissä on maailman tärkein yhdistävä tekijä.
Vuosi sitten käsiä tärisyttävä jännitys.
Tänä aamuna herään jokeltelevan poikani vierestä.
Ukon isän selkä tämän päivän jäljiltä. Kuva vielä kesken.
