Palasimme viikonloppuna vanhempieni mökiltä Oulujärveltä. Reissu oli sekä mukava, että rankka. Mukavaa oli mummun täysimääräinen passaaminen ruokahuollossa, harvemmin nähtyjen sukulaisten tapaaminen ja veneily kesäisen kimmeltävällä järvellä. Rankaksi reissun teki unen vähyys. Meidän perhe nukkui vastavalmistuneessa rantasaunakamarissa, jossa ei ollut vielä kunnon verhoja kolmelle suunnalle näyttäville ikkunoille. No ‘pohjoisessa’ yöt ovat vielä vähän eri malliin valoisia ja niinpä aurinko kuulsi ikkunoiden hätäisesti viritettyjen, ohuiden verhojen läpi kuin valkoiset stringit valkoisten kesähousujen alla. Joko valoisuudesta, tai sitten täyden kuun ajankohdasta tai molemmista johtuen Ukko ei juuri nukkunut. Noin klo kahdesta eteenpäin heräilyjä tuli tunnin, tai jopa alle tunnin välein ihan aamuun saakka. Kuuden ja seitsemän aikaan käytiin huutamaankin niin että vauvaa joutui ihan tyynnyttelemään. Päivällä Ukko nukkui muutamia pieniä, maksimissaan 40 minuutin mittaisia unosia. Naurua ja nahkahammashymyjä riitti jotenkin ihmeellisesti silti mutta sanomattakin selvää että ollaan koko porukka aika kuitteja. Vanhempani olisivat mieluusti meidät pitäneet vielä luonaan mutta onneksi paluupäivä kissanhoitajalle oli sovittu. Onneksi siksi että väsymyskynnys alkoi täyttyä juuri tänään sekä pojalla, että äidillä. Ukko kitisi ja huusi väsymystään koko aamun ja äiti vahtasi Serranoita zombina. Pinna oli jo niin tiukalla että kuuma sisäilma mökillä veti sietokykyni jo ihan äärimmilleen ja sain ponnistella etten ala tiuskimaan muille.
Paluumatkalla Ukko onneksi painui kaukalossaan unten maille aika vikkelästi naaman viereen laitetun rätin, naaman eteen nostetun peiton ja kaukalon ravistelun tuloksena. Jyväskylän kohdalla heräiltiin mutta lelujen ja pehmokirjan kuvien katselulla pysyttiin tarpeeksi aktivoituna seuraavaan unentuloon saakka. Hyvä noin sillä kuuden tunnin ajomatka olisi ollut aika mieleenpainuva kokemus jos huuto olisi ollut mallia aamu.

Reissusta jäi päällimmäisenä mieleen mukava kesäinen yhdessäolo perheen kera. Mutta on se sekin aika jees juttu olla omassa sängyssä pimennysverhon takana. Varsinkin kun Ukon yörytmi palautui saman tien ihan normaaliksi. Meidät vielä palkittiin upeilla helleilmoilla heti kotiinpaluun päätteeksi ja vauvaperheen elämä on näyttänyt seesteisimpiä kasvojaan; Ukon isä puuhastelee autotallissa projektiauton kimpussa, Ukko nukkuu päiväunia (paikallaan olevissa!) vaunuissa pihakoivun varjossa ja äiti toteuttaa itseään makaamalla terassilla auringossa lehtipino seuranaan. Ollapa aina kesä.



Ukon, 3,5 kk, mittainen lepuuttaja