Asiaan. Siispä päätimme lähteä Korkeasaareen elukoita katsomaan. Ja niitähän riitti. Häkeissä olevien lisäksi vapaana temmeltävät valkoposkihanhet jotka ovat muuten äärimmäisen aggressiivisia näin pesimäaikaan. Useampikin lähestyi meitä siivet levällään nokka uhkaavasti auki. Ja siellä nokassa on muuten hampaat. Ja terävät hampaat onkin. Mama sai hilpaista yhtä ihan tosissaan karkuun. Toinen nokki Ukon menopelin renkaita ihan tosissaan ja nousi sitten siivilleen kun kärryt eivä totelleet uhkauksia. Liihotti ihan kopan vierestä niin että mies joutui antamaan vähän jalalla vauhtia mokomalle otukselle. Yhtä pienen pojan aikeet estimme, kun hän oli menossa syottämään hanhea kädestään. Ties mitä siitä olisi seurannut.
Ukolle esittelimme hänen hereillä ollessaan saaren eläintarjontaa. Kaikista eläimistä, tai meidän aikeista niiden ja hänen suhteen, ei poika ei ollut niin vakuuttunut.
Älkää syöttäkö leijonille, lupaan nukkua kiltisti joka yö tästä lähtien!!
Korkeasaaren jälkeen suuntasimme Katajanokalle ravintola Jailbirdiin pitkän kaavan lounaalle viineineen. Ravintola on perustettu vanhan vankilan tiloihin ja oli kaikin puolin herkullinen kokemus. Muonitus sujui Ukonkin puolesta aika leppeästi, mitä nyt välillä vähän huudeltiin. Tämän tapahtuessa Ukko joutui tutustumaan ravintolan takaosaan jätettyyn alkuperäiskuntoiseen selliin. Vankilasellin näyttäminen tepsi aina hyvin nopeasti ja takaisin palasi hyvin yhteistyökykyinen nuori herra.
Ethän sä isi oikeesti meinaa jättää mua tänne???
Mikähän vuosi tästä eteenpäin on se, kun menemme taas kahdestaan ulkomaille? Jaa-a. Siihen saattaa mennä aikaa. Ei tuota ipanaattoria niin vaan jätetä mihinkään hoitoon. On se sen verran vahvasti juurruttanut itsensä meidän elämiin.
