Kuinka moni teistä voi sanoa pitävänsä omasta anopistaan? Ihan nyt käsi sydämelle siellä.

Minäpä nimittäin voin. Mulla on ihana anoppi.

Oli jo ennen viime viikkoa, jolloin tarvitsimme Veetuksen kanssa koko viikon apua, kun uniongelmainen nuori orhimme korskui pitkin öitä. Mies oli reissussa ja mama tuijotti eteensä lasittuinein silmin ja mietti kuinka ihanaa äitiys oikeastaan onkaan. Anoppi pelasti ja kehotti tulemaan joka päivä luokseen. Otti Veetuksen hoiviinsa tullessani, ruokki minut tekemällään ruualla ja iski sänkyyn nukkumaan. Lähti Veetuksen kanssa kärrylenkille siksi aikaa. Palasi hymyssä suin takaisin kun pieni nyrkki alkoi mennä suuta kohti. Muonan jälkeen vei Veetuksen jälleen mukanaan ja mama sai hengähtää nukkuen tai lepäillen hetken yksin.

Viikonloppuna tilanne normalisoitui kun mies tuli kotiin. Viikonloppu meni hyvin ja uusia nukkumisrutiineita harjoiteltiin. Uskallettiin huudattaa ipanaa hieman kapalossa tietäen että uniharjoittelu vaatii veronsa ennen kuin rutiini muodostuu ja nukkuminen helpottuu. Tämän viikon piti olla ihan normaali ja maman pystyä hoitamaan Veetus päivisin ihan itse.

Kunnes sunnuntai-iltana olo tuntui hieman kuumeiselta. Päässä alkoi pätkimään ihan kuin silloin kun on hilkulla pyörtyä. Kuume nousi kolmessa tunnissa 39 asteeseen. Virtsatien tulehdus, joka tuli ja meni ohi pari viikkoa sitten ilman antibioottikuuria, oli palannut entistä ehompana. Iskenyt kohti munuaisia. Ensiavussa antibioottia suoneen ja aamulla sama hoito uusiksi. Kuumetta edelleen 38 astetta. Anoppia taas vonkumaan Veetusta hoitamaan kun itse en jaksanut edes seistä. Ja mitä anoppi tekee. Tulee innoissaan paikalle, tuo ruuan tullessaan ja lenkittää Veetusta kauniissa kevätsäässä kun mama lojuu sängyn pohjalla.

Mama toipui nopeasti, kiitos anopin.

Huomenna olemme Veetuksen kanssa taas kaksin ja kondiksessa kaikin puolin.
Hyvä näin, sillä tulevana viikonloppuna juhlimme kotona ristiäisten merkeissä ja järjesteltävää löytyy.

Onneksi nimi on ollut mielessä jo puolisen vuotta ja tuntunut syntymänkin jälkeen edelleen sopivalta nimeltä pikku-ukolle.