Täällä saattaa nähdä syöksyviä ihmeitä.

Meitä “vakkariasukkaita” on täällä useampia. Naisia, joiden tila vaatii pitempää sairaalaseurantaa. Heidän kanssaan olenkin ystävystynyt niin että istumme aina samassa ruokapöydässä ja saatamme käydä yhdessä haistelemassa keväistä ulkoilmaa. Juttelevaan joukkoomme liittyy aina uusiakin ihmisiä. Olemme kuin uhrilampaat joista jollekulle aina silloin tällöin tulee noutaja eikä häntä seuraavalla ruualla enää näy. Seuraavana päivänä hän kärrää pienen ihmeen ihasteltavaksemme ja muistamme taas syyn miksi jokainen täällä kärvistelee.

Näistä vakkarinaisista eräällä vihdoin käynnistettiin eilen iltapäivällä synnytys cytotec-tabeletilla raskausmyrkytyksen takia. Illalla kymmenen aikaan näin häntä ja hän kertoi että supistuksia on alkanut tulla ja ne ovat juuri muuttunueet vähän voimakkaammiksikin jo. Toivotin tsemppiä ja onnea mikäli ei aamupalalla enää nähtäisi. Menin yleisiin tiloihin katsomaan telkkaria.

Kymmenen minuuttia myöhemmin kuulin kuinka jostain huoneesta painettiin kätilökutsua. Kätilön mentyä huoneeseen, painettiin sieltä välittömästi myös lääkärikutsua. Toinen kätilö juoksi käytävällä ensin toiseen suuntaan ja sitten takaisin huoneeseen. Täällä ei ikinä juosta.

Sitten kuulemme pienen vauvan rääkäisyn.

Tämä vakkarinainen oli juuri synnyttänyt tyttären.

Hetken päästä äiti vauvoineen työnnettiin sängyn kanssa huoneesta vietäväksi synnytysosastolle. Pieni kinainen tyttö oli kapaloituna äitinsä kainaloon ja katseli siinä kaikessa rauhassa mihin oli juuri vauhdilla päätynyt. Äiti taisi olla hieman shokissa nopeasta käänteestä ja meitä vastasyntyneen nähneitä hormonihuuruisia itketti. 

Kyllä elämä on välillä ihmeellistä.


P.S. Tämän päivän sappihapot 38. Huomenna kuullaan lapsivesipunktion tulokset.