Tiistai-iltana Veetus liikkui ja käyttäytyi illalla ihan normaalisti. Työnteli hanuriaan oikeaan kylkeen siliteltäväksi ihan kuten aina. Kävimme pötköttämään koko porukka klo 23:30. Ehdin ehkä hieman torkahtaa kun heräsin yhtäkkiä kovaan alavatsakipuun. Ihmettelin mistä on kyse ja ajattelin asennonvaihdon auttavan asiaan. Kääntyminen toiselle kyljelle oli hieman vaivalloista. Kipu tuntui kovenevan ja ajattelin käydä vessassa kokeilemassa onko kyse vatsanväänteistä. Nouseminen sängystä ei tahtonut enää onnistua. Vessahädästä ei ollut kyse, kipu vain koveni ja hengitys alkoi käydä hankalaksi. Suorassa ei pystynyt enää seisomaan. Päätin herättää miehen. Mies nousi ylös ja soitti välittömästi NKL:n päivystysnumeroon. Kuvaili mistä oli kyse ja päivystäjä halusi jutella vielä kanssani. Päivystäjä tuumasi että nyt on parempi että lähdette heti tulemaan näytille. Mies auttoi vaatteet päälleni, en kyennyt enää kumartumaan ollenkaan. Mukaan lähti lisäksi vain neuvolakortti. Kello oli noin 1:20.
Mies sytytti auton hätävilkut päälle ja kaahasimme tyhjää moottoritietä kohti Helsinkiä. Nopeutta oli sen verran runsaasti, että kortti olisi lähtenyt varmasti sekä mieheltä että minulta. Veetukseltakin se olisi varmasti siirtynyt usealla vuodella. Tärisin kivusta enkä ollut oikein enää kartallakaan. Olimme juuri saapumassa Helsinkiin kun edessä oikealla kaistalla näkyy auto. Valkoinen auto...jossa on vilkut katolla. Poliisihan se. Mies tuumasi että no nyt ei auta, ohi vaan samoilla vauhdeilla. Tottakai lähtivät perään. Ensimmäisissä valoissa poliisit ajoivat sitten rinnallemme. Mies avasi heti ikkunan ja huusi että kyseessä on hätätilanne ja ollaan matkalla naistenklinikalle. Poliisi esitti että jos nyt kuitenkin ajatte hetkeksi tien sivuun niin jutellaan. Mies siihen että nyt ei ole aikaa pysähtyä, kyseessä on hätä. Opastakaa meidät mieluummin mahdollisimman nopeasti naistenklinikalle niin jutellaan siellä sitten. Viereisestä autosta kuului vain selvä ja auto siirtyi edellemme ja laittoi sekä vilkut että sireenin soimaan ja opasti meidät läpi keskustan punaisten valojen naistenklinikalle parissa minuutissa. Suuret kiitokset heille siitä. Ja kyllä, seuraavan kerran käytämme ambulanssia.
En kyennyt enää nousemaan omin avuin autosta. Mies tuli auttamaan ja taapersin kumarassa päivystyksen ovesta sisään. Päivystäjä opasti meidät ensimäiseen tutkimushuoneeseen ja laittoi sikiön sydänääniä seuraavan anturin heti mahani päälle. Syke löytyi. Muistan ajatelleeni että vauvalla on syke ja olemme perillä naistenklinikalla. Nyt ei ole enää hätää. Päivystävä lääkäri tuli katsomaan ja halusi aloittaa ultrauksen viereisessä huoneessa saman tien. Totesin etten kykene nousemaan enää sängystä ja minut kärrättiin sängyn kanssa ultraan. Vauva liikkui eikä istukassa näkynyt päällisin puolin vikaa. Kohdunsuu oli kiinni ja korkealla. Sain kipupiikin sekä sikiön keuhkoja vahvistavan ruiskeen kankkuun. Kätilö ja mies alkoivat riisumaan loppuja vaatteitani ja pukemaan päälleni sairaalaan mekkoa. Roikuin miehen kaulassa kuin apinanpoikanen kun en kyennyt nostamaan ylävartaloani. Muistan ihmetelleeni että mikäs kiire tässä nyt just on vaatteita vaihdella mutta olin niin kipeä etten kyennyt edes vänkäämään vastaan. Vasta myöhemmin ymmärsin että päälleni puettiin synnytysmekko mahdollista ennenaikaista synnytystä sekä hätäsektiota varten. Kyseltiin milloin olen syönyt ja juonut viimeksi. Tippa laitettiin käteeni ja kerrottiin että nyt täytyy valmistautua myös siihen että joudutaan hätäsektioon. Kivun syystä ei ollut mitään tietoa. Sanottiin että yhtäkkinen kova kipu saattaa olla merkki istukan ennenaikaisesta irtoamisesta. Minulle oli noussut kuume ja labratestejä otettiin. Kipu alkoi nyt olla aaltomaista alavatsassani. Sain uuden supistuksia estävän piikin kankkuuni. Minut kärrättiin synnytyssaliin. Siellä supistuksien estolääke alkoi vaikuttaa ja kipu alkoi hieman hellittää. Kävin miehen avustuksella jättämässä virtsanäytteen vessassa. Mies oli ainoa joka huomasi että näytekupin pohjalle jäi kolme lyijykynän kärkeä muistuttavaa kikkaretta. Tippa valutteli lisää kipulääkettä pullosta ja sydänanturit sekä supistuksia seuraavat anturit olivat koko ajan päällä.
Kuomu pannoissa
Labratestien tuloksia odoteltiin samalla kun tilanteen kehittymistä seurattiin. Supistukset heikkenivät pikku hiljaa ja kipu muuttui siedettäväksi. Vatsa oli silti hirvittävän kipeä. Koko kohtu oli krampannut voimakkaasti enkä pystynyt liikumaan ilman kovaa kipua. Jäimme koko yöksi synnytyssaliin. Miehelle ei ollut sänkyä vaan hän joutui yöpymään vieressäni salissa olevassa nojatuolissa. Kumpikaan ei nukkunut. Liikaa ja liian nopeasti oli tapahtunut eikä mistään edelleenkään ollut mitään tietoa. Sydänäänikäyrä jumpsutteli koko yön päällä mutta Veetus ei tuntunut olevan päähenkilönä moksiskaan koko hädästä.
Aamuun mennessä tilanne oli rauhallinen ja mies uskaltatui lähtemään töihin. Hänen seuraavan päivän ulkomaan työmatkansa piti peruuttaa ja osallistujille ilmoittaa tilanteesta. Minusta alettiin ottamaan lisää testejä sekä vietiin uuteen ultraukseen jossa katsottiin mahdolliset virtsatiekivet. Pissanäytteessä oli ollut verta. Kiviä ei näkynyt mutta oikea munuaisallas oli laajentunut. Tämä, veri pissassa sekä kikkareet näytekupin pohjalla viittasivat virtsatiekiviin. Minut siirrettiin synnytyssalista osastolle. Ei synnytystä eikä hätäsektiota tähän väliin.
Tilanne näytti rauhoittuvan päivän mittaan. Jäin sairaalaan tarkkailuun myös seuraavaksi yöksi. Torstai-aamuna otettiin kontrolliverikokeita. Tulehdusarvot olivat yhtäkkiä pompsahtaneet korkealle. Veetusta ja istukkaa ultrattiin lisää. Sydän- ja supistuskäyriä otettiin monta kertaa päivässä. Edelleenkään ei näkynyt mitään hälyyttävää. Tulehdusarvojen vuoksi tilannetta piti kuitenkin seurata pidempään ja kotiinlähtö siirtyisi myöhemmäksi. Antibioottia alettaisiin tiputtamaan suonensisäisesti mikäli tulehdusarvot eivät alkaisi laskea kuuden tunnin kuluessa. Onneksi ne alkoivat ja perjantai-aamuna ne olivat vieläkin alentuneet.
Iltapäivällä sain luvan lähteä kotiin. Todennäköisin syy kipukohtaukseen olivat virtsatiekivet.
Ihanaa olla kotona.
Ihanaa että mulla on juuri tuo mies tuossa kainalossa.
Ihanaa että Veetus on vielä mahassa ja hyvissä voimissa.
