Vässy vässympi vässyin...huooh haukotus ja leuan revitys. Viime viikolla tosiaan vä-syt-ti. Tuliko jo ilmi että tässä on vähän väsyttänyt?  Töissä jaksoin jollain tahdon voimalla vielä joten kuten mutta annas kun kun kotiovi kolahti niin meikäläistä ei juuri sohvasta erottanut. Yritin naamioitua viltin kanssa osaksi kulmasohvan kulmaa (tuo kulma-asento kyljellään on paras selän rentouttaja tällä hetkellä) ja siinä pysyttiin aika lailla koko ilta.

Osansa varmaan tuohon olotilaan kyllä antoi sekin että stressasin ihan oikeasti tuosta synnytyksestä kun mietin että mitä teen jos mies ei oikeasti olekaan paikalla. Kiitos kaiketi sekä tuon väsymyksen että stressailun, mies yhtäkkiä lauantaina ilmoitti että kyllä hän sinne synnytykseen tulee. Hippahei! Olin kuulemma niin masentuneen oloinen että oli pistänyt hänetkin miettimään asiaa ihan toden teolla. Kiitos myös edellistä kirjoitusta kommentoineille, teilläkin oli suuri vaikutus asiaan. Mies luki kommentit ja sai varmaankin perspektiiviä siihen miten tärkeä hänen roolinsa ja arvonsa tuossa tilanteessa on. Itse ehdin huolestua siitäkin minkä korvaamattoman hetken tuossa menettäisi jos oman lapsen syntymä jäisi näkemättä. En usko että ihmiselämässä voi olla mitään sen suurempaa kokemusta. Koville se ottaa varmasti molemmille mutta palkintokin on varmasti sanoin kuvaamaton.

Tällä viikolla selviää todennäköisesti sekin että millä tyylillä Veetus sitten ulkoistuu. Istukan paikka katsotaan uudestaan (onko vielä kohdunsuun päällä) ja keskustellaan muutenkin synnytyslääkärin kanssa lääkityksieni mahdollisista vaikutuksista tuohon tapahtumaan. Hiirikokeissa kun oli ilmennyt jotakin häikkää juuri synnytyksessä. Toivon niin kovasti että istukka olisi pois edestä ja kaikki muutenkin kunnossa ainakin tähän saakka. Tule hyvä alatiesynnytys, älä tule paha keisarinleikkaus.