Eilen illalla olimme ensimmäisessä perhevalmennuksessa. Päällimmäiseksi ajatukseksi jäi kenties sellainen diiba daaba & plaa plaa. Perheneuvolasta paikalla oli ihan miellyttävän oloinen rouvashenkilö kertomassa heidän toiminnastaan ja miten asiat muuttuvat vauvan tullessa taloon. Tai hänen ainakin olisi pitänyt kertoa. Jos anti on, että kumppanin työtä pitää arvostaa, se ei paljon lämmitä. Kyllähän kaikki sen varmasti teoriassa tietävät. Hyvää illassa oli se, että tuon tilaisuuden jälkeen haukuimme miehen kanssa suu vaahdossa homman aneemista antia ja kerroimme toisillemme mielipiteitä siitä kuinka asioita olisi pitänyt käsitellä ja mitä olisimme kaivanneet. Ehkäpä se olikin tarkoitettu juuri noin, ovelasti naamioitu tilanne joka herättää kotopuolessa keskustelun aiheesta..pirullisen ovelaa..sitä yhteenkuuluvuuden tunnetta kun huomasimme ajattelevamme asioista samalla lailla. Olisimme kuitenkin kumpikin kaivanneet ihan konkreettisia esimerkkejä siitä, minkälaisia kriisejä vauvan tuleminen saattaa parisuhteelle aiheuttaa. Perhekeskuksen työntekijä niitä varmasti kuitenkin työssään näkee ja osaisi valistaa pahimmista karikoista. Ja mitä sitten tehdään jos sellainen kriisi pukkaa päälle? Mitkä ovat hälytysmerkkejä joiden ilmaantuessa tehdään jo jotain ettei tilanne kärjisty siihen että YH-ajatus pukkaa jommalle kummalle päälle? Harvat ihmiset ovat luonnostaan parisuhdetaitajia ja jos kerran lapsen tulo on parisuhteen suurimpia riskejä, miksi emme saa sitä varten ihan selkeää koulutusta? Oi miksi?

Tahtoo ohjeita! Esimerkkejä! Neuvoja!

Ja kyllä, annoimme palautetta. Toivottavasti aihetta käsitellään seuraavalla kerralla vähän konkreettisemmin.