Tiedättehän ne kaikki vanhemmat, joiden oma Urpo-Einari on niin mahdottoman kehittynyt ja fiksu ikäisekseen että oksat pois? Näitä juttujahan ovat varmasti kaikki kuulleet enemmän tai vähemmän. Voin kertoa ainakin omasta puolestani että jos ihminen on lapseton, eikä edes kiinnostunut pienistä ihmisistä (kuten itse olin vielä hetki sitten), ei tuolla kyseisellä henkilöllä ole välttämättä mitään hajua mikä kehityskausi pienen ihmisen elämässä on milläkin hetkellä ns. normaalia, viivästynyttä tai vastaavasti superkehittynyttä. Eikä mulla vieläkään ole siitä käsitystä. Siis käsittääkseni kaikki tenavathan eivät edes konttaa vaan päättävät aloittaa suoraan kävelyn kun siltä tuntuu? Eli mitä yksi tekee niin toinen ohittaa koko homman turhana.

Noh, siis ainakin työpaikalla olen ollut tähän asti yhtä lapsetonta vanhempaa ihmistä lukuunottamatta se viimeinen keisari, jolla ei ole jälkikasvua. Olen silti saanut kuulla tarinoita Laurien ja Lissujen hämmästyttävistä kyvyistä. Näiden tarinoiden kuuntelulla on ollut aina sellainen hauska yhdistävä piirre omasta puolestani. Kun tarina on jo loppu, ja Lissu koonnut vaativan mekaanisen joulupukin tuoman härvelin, jään odottamaan että no mitä sitten? Ei mitään. Mun olisi pitänyt muistaa että minkä ikäinen Lissu on tällä hetkellä ja tietää myöskin se, että on täysin uskomatonta että juuri tuon ikäinen isin päivänsäde on osoittanut kyseisessä tilanteessa uskomatonta kehityskaaren suunnannäyttäjyyttä kokoamalla tuon vaativan vempaimen. Tuijotan sitten hölmönä jutun kertojaa ja ymmärrän vihdoinkin reagoida oikein (selvennyksen jälkeen) että aaa..aaaa-haaa. Just just. Onpa hienoa.

Not.

Miten sitä itse sitten muistaisi jatkossa tuon. Enpä tiedä. Ei varmaan mitenkään. Todennäköisesti vaahtoan samantyyppisiä asioita lapsettomille sinkkukavereilleni ja odotan silmät suurina kiiluen hämmästynyttä vastausta. Jotain tyyliin käsittämätöntä, ihan tosi tai vaihtoehtoisesti no ei se ihme olekaan kun vanhemmat ovat niin fiksuja. Sitä odotellessa. Joko saa aloittaa?