Aatonaaton aamuna aikaisin saapui suruviesti. Miehen isä oli uupunut taistelussaan lyhyttä, mutta kipakkaa sairautta vastaan. Osasimme kyllä odottaa tätä tapahtuvaksi. Harmi ettei hän ehtinyt nähdä Veetusta. Mies ehti onneksi jakaa hänelle salaisuuden; kukaan muu ei tiedä mitä nimeä olemme Veetukselle kaavailleet.

Muutoin Joulun vietto on sujunut oikein rauhallisesti ja perinteiden mukaan. Valmistimme kinkun ja porkkanalaatikot ja köyräsimme ruuat, kissat ja itsemme vanhemmilleni. Tänä jouluna juustot oli katsottu tarkasti ja vain pastöroidut kelpuutettiin tarjolle. Ihanasti ajateltu vanhemmiltani enkä joutunut tinkimään kuin joistain kalalaaduista. Mahaan ei kyllä mahdukaan ihan normaalia ähkysatsia mutta mahanahka on silti ollut kireällä kuin patarummun kalvo.

Pukki oli ajatellut pientä ja lupasi kustantaa rattaat sekä turvakaukalon. Hän sai myös ihanat vaaleankeltaiset muumilakanat sekä vauvakirjan jota jo joiltain osin pystyimme täyttämään. Kori nukkumista varten löytyi kirpparilta jo syksyllä joten noiden ostoksien jälkeen tarpeet ovakin pienempää sälää jolle hankinta-aikaa on vielä reilusti.

Raskausviikkojen mukaan Veetus saa tällä viikola makunystyrät ja alkaa maistaa syömieni ruokien makuja. Olivatkohan homejuustot liikaa sillä nyt mahassa mellastetaan ihan mahdottomasti :)