Iku ja äiti on tällä hetkellä hyvässä kunnossa laitoksella, vihdoinkin yhdessä, pappa hoitelee koti-isänä Ukkoa ja hieman talouttakin.

Ajattelin kirjoittaa tänne pienen jutun synnytyksestä, isän silmin nähtynä. Kaikkeahan äiti ei edes näekkään kun ei pääse seuraamaan toimitusta ulkopuolisen silmin.
Kaikillehan on tullut jo selväksi, että ihan nopeasti tämä synnytys ei mennyt. Vedet meni lähes viikko sitten, rouva on viettänyt aikaa perjantaista asti laitoksella käynnistettävänä. 11 käynnitystablettia ylä- sekä alakautta otettuna ei tuottanut mitään tulosta, joten viimeisenä oljenkortena luonnolliseen synnytykseen oli siirtyminen synnytyssaliin, rouva oksitosiinitippaan ja isäntä viereen odottamaan. Olimme molemmat hieman skeptisiä tämänkään onnistumiselle, mutta luonnolliseen synnytykseen oli kuitenkin kova halu, suurempi halu oli kyllä rouvalla kuin minulla.
Alkuun lääkäri tutki paikat, mutta mitään ei ollut tapahtunut, ei mitään kypsymistä eikä muitakaan positiivisia merkkejä, joten kalvot puhkottiin lopullisesti synnytyssalissa.
Samalla kun oksitosiinia tiputettiin, niin suoneen laskettiin tulehdusvaaran takia antibioottia. Tämän lisäksi tiputettiin kortisoonia ja ravintoliuosta. Kaikkiaan siis neljä letkua luikerteli rouvan käteen. Samalla kun lääkäri puhkoi kalvoja, hän kiinnitti jonkun monitorin/sondin Ikun päähän, tällä seurattaisiin käsittääkseni Ikun sydänkäyrää tarkemmin kuin mahan päältä. No lähes samantien kyseinen vehje irtosi, joten äitin supistuksia ja Ikun sydänkäyrää seurattiin perinteisellä monitorilla, joten pari sähköjohtoakin oli vielä äitissä kiinni. Oli se vaan näky kun rouva yritti liikkua, siinä liikkui mukana pari tippatelinettä ja yksi monitori. Vessareissu ei siis ollut ihan helppo toteuttaa.

4 tippaa, pari sähköjohtoa, lämpövesipullo ja selässä TENS-laite, kyllä näillä pärjää.

Oksitosiinilla rupesikin olemaan vaikutusta ja pian oli tarjolla "kaivattuja" supistuksia. Käsittääkseni oli tarkoitus tiputtaa oksitosiinia noin 6 tuntia, samalla 30min. välein annosta nostaen. Tiputuksen jälkeen tehtäisiin arvio tulevasta, jos homma on edennyt, tiputusta voitaisiin jatkaa, muussa tapauksessa edessä olis leikkaus.
Jonkin ajan kuluttua supistukset alkoivat olemaan jo kivuliaan oliosia ja helpotusta toi seisaallaan oleminen ja supistuksen aikana sänkyyn kyynärvarsien varassa nojaaminen. Hyvin homma näytti rouvalta onnistuvan, hengitys ja kroppa oli hyvin hallinnassa, mutta hän valitteli supistusten olevan lyhyitä ja puristus tuntui vaan alavatsalla. Mitään tuntemuksia ei ylhäällä ollut, joten epäilin vahvasti alatiesynnytyksen onnistumista tälläkään käynnistystavalla. Tiputuksen loppuvaiheessa kivut oli jo ilmeisen kovia kun rouva esitti toiveen saada kokeilla kaasua. Kokeilin itsekkin kyseistä herkkua, mutta kahden henkäyksen jälkeen tuli huono olo ja naamakin oli kuulemma kalpea, ei oo mun juttu toi kaasu, autoon se voi sopia, mutta mulle ei.
Koska meillä oli siinä hyvin aikaa, niin mielenkiinnosta seurasin supistuksia sekunttikellolla. Aika tasaseen niitä supistuksia tulikin, noin 2min. 45s. välein. Rupesinkin antamaan väliaikoja rouvalle, "15s. ja sitten tulee". Hyvin ne osuikin kohdilleen, mutta olivat vain noin 35-45s. pitkiä, ymmärsin rouvan puheista, että liian lyhyitä ovat jotta saisivat mitään aikaiseksi.

Lopulta lääkärikin tuli toteamaan tilanteen ja ilmoitti meille, että seuraavaksi siirrytään leikkaussaliin. Ennen meitä olisi joku kiirellisempi tapaus ja pääsisimme hänen jälkeensä operoitavaksi. Jouduimme odottelemaan tuskallisen pitkät tunnit ennen kuin kätilö tuli kertomaan meille, että olisi meidän vuoro siirtyä leikkaussaliin. Itse menin vaihtamaan vaatteita siinä vaiheessa kun rouva vietiin valmisteltavaksi.

Salissa kaikki oli kliinistä ja leikkaus oli nopeasti ohi. Rouvaa pelotti hieman, mutta mielestäni hän oli rauhallisemman oloinen kuin viimeksi. Muutenkin olimme varmaan realistisemmin valmistautuneet tleikkaukseen, olihan homma jo tuttua meille.
Kello 00:15 Iku parkaisi ensimmäisen kerran kun pää oli puoliksi mahasta ulkona. Iku siirrettiin putsattavaksi viereiselle pöydälle, johon itsekkin siirryin. Poikaa siistittiin hieman, hänet kapaloitiin ja kätilö siirsi pojan äitin rinnalle. Siinä saivat olla aika pitkään, jonka jälkeen lähdimme kätilön ja Ikun kanssa yläkertaan pestäväksi ja mitattavaksi. Tämän jälkeen olisin päässyt pojan kanssa kahdestaan "bondaamaan", mutta hississä kätilö rupesi kuuntelemaan Ikun hengitystä. Hengitys oli selvästi pinnallisen oloista ja narisevaa. Kätilö meinasi, että koukkaamme valvontaosaston kautta, jossa hengitystä voitaisiin hieman katsoa ja tarvittaessa imaista mahasta lapsivettä pois. Poika ei oikein tahtonut huutaa, vaikka kätilö sitä toivioikin jotta keuhkot vahvistuisivat ja vesi tulisi pois.
Sairaanhoitajat imivät vatsasta nenän kautta nestettä, mutta Iku ei silti ruvennut hengittämään vahvasti, joten kuonokopalla painettiin ylipaineella ilmaa keuhkoihin, jotta keuhkorakkulat aktivoituisivat tai jotain vastaavaa. Hetken päästä paikalle kutsuttu lastenlääkäri saapui ja tutki Ikua siinä pöydällä. Hän oli sitä mieltä, että olisi hyvä ottaa Iku ainakin yhdeksi yöksi osastolle. Pojalle laitettaiisiin viiksiletkut, joista ilmaa painettaisiin keuhkoihin, lisäksi nenästä laitettiin pieni letku mahaan, josta saataisiin imettyä limaa ja mahdollisesti sinne eksyvää ilmaa pois. Lisäksi laitettiin vielä kanyyli, josta tiputettaisiin antibioottia suoneen.
Ennen kun poika otettaisiin osastolle, hänet putsattiin öljyllä ja sitten mittasimme sairaanhoitajan kanssa Ikun. Paino oli 3390g. ja pituutta 50cm. Eli hieman lyhyempi, mutta painavempi poika verrattuna isoveli Ukkoon. Terhakka ja virkeä Iku oli pikku ongelmista huolimatta, isänsä poika ja veljensä veli.

Poika putsattiin ja keuhkoihin laitettiin ylipaineella ilmaa valvontaosastolla. Pieni, mutta pippurinen poika meillä.

Tässä välissä pääsin käymään heräämössä, jossa kerroin Ikun alkutaipaleesta rouvalle. Sovittiin siinä, että käyn vielä katsomassa Ikua ja ajelen sitten kotiin nukkumaan muutamaksi tunniksi, jotta voisimme aamupäivällä tulla Ukon kanssa katsomaan pikkuveljeä.
Olihan se aika rajun näköistä kun pieneen mieheen heti elämän alkumetreillä kulkee johtoja, letkuja ym. Monitorit piippasivat ympärillä ja pieni poikamme oli niin avuttoman oloisena siinä peittojen mutkassa, letku nenän peittona. Juttelimme Ikun kanssa hetken, hän jopa avasi hieman toista silmää, suukotin poikaa poskelle ja toivotin hyvää yötä. Hyvässä hoidossahan Iku siellä osastolla olisi...

Hyvää yötä Iku, isi rakastaa sua.