Hallelujaa, mua supisteli eilen illalla! Kai ne oli niitä, ei kai mikään muukaan vanne yhtäkkiä hyökännyt alavatsalle tehden ihan mojovaa paineentunnetta. Sain oikein sarjatulta; jos ei nyt ihan kymmentä niin ainakin yli viisi kappaletta muutaman tunnin sisällä. En tiedä mistä pötsi nyt innostui, ehkä pitkästä aikaa miehen kanssa kahden kesken nautittu pitkän kaavan illallinen ravintolassa oli Iksun huomiohakuisuudelle liikaa ja poika päätti ottaa paikkansa auringossa kun isoveli ei olut ympärillä härdäämässä.

Viime viikonloppuna luulin jo saavani lähdöt osastolle. Sunnuntai-iltana istuskelin sohvalla ja huomaamattani kihnuttelin toisella isovarpaalla toisen jalan jalkapohjaa. Tuumasin jossain vaiheessa miehelle että mikä tuolla jalkapohjassa nyt oikein kutittaa..ja sanoessani sen ääneen tajusin itsekin. Näinhän SE juuri yleisimmin alkaa. Sitten tajusin että kihnuttelin näin myös eilen illalla. Maanantai-iltana kutinaa oli jo molemmissa jalkapohjissa. Tiistaiaamuna ampaisin verikokeeseen. Iltapäivällä kuulin verikokeen maksa-arvotuloksen joka oli täysin normaali. Päättelin siitä ettei sappihappoarvokaan kovin korkea sitten voi olla vaikkei se ollut vielä valmistunutkaan. Illalla kutisivat molemmat jalkapohjat ja kutina nousi myös molempiin nilkkoihin. Keskiviikkona kuulin sappihappotulokset jotka nekin olivat täysin normaalit. Illalla kutina oli mystisesti poissa eikä nyt tähän mennessä ole uusiutunut. Tulevalla viikolla verikokeet taas uusitaan joten nyt tauti ei ainakaan huomaamatta pääse niin pahaksi kuin viime kerralla.

Tuon viime viikonlopun episodin jälkeen tuntuu kuin tässä eläisi jatkoajalla. Jokainen aamu, jonka saan aloittaa Ukon kanssa omalla sohvalla ruisleipää kainalokkain syöden, tuntuu bonukselta. Olen yrittänyt viedä Ukkoa kivoihin paikkoihin, agendana lienee kahdenkeskisten hetkien varastoiminen. Hepatoosin lurkkiminen puskista saa vähän stressaamaan. Onneksi voin muuten ihan erinomaisesti. Yöt ovat edelleen ihan ehjiä aamuyön pientä nokanavaus pitstoppia lukuunottamatta. Vessaan ei ole edes kiire vaikka edellisestä käynnistä olisi yhdeksänkin tuntia.

Rottinkikehto on kaivettu varastosta esiin. Toivottavasti sille on tällä erää käyttöä.

Tässä kuvaharvinaisuus 4 kk ikäisestä Ukosta joka viikon kestäneiden nukutusyritysten tuloksena simahti muutaman kerran tuohon kehtoon.