Joulun aika oli meidän perheellä suuri ylösnousemuksen juhla. Ukko oppi nimittäin seisomaan tukea vasten. Ensin parina iltana pystyyn noustiin maman vaatteista repien sylissä sohvalla ja sitten heti perään mummun ja vaarin luona rahia pitkin. Nyt pojotetaan jo komeasti pystyssä pinnasängyn laidasta kiinni pitäen. Välillä sokat irtoavat ja ukkeli mätkähtää selälleen sänkyyn. Tämä ei kauaa menoa hidasta, uusi yritys alkaa välittömästi perään. Jännä juttu että seisomaan oppiminen tapahtui muutaman päivän sisällä kun konttaamista on harjoiteltu pian kaksi kuukautta vieläkään siinä onnistumatta. Käden pirulaiset ne eivät vaan Ukolla suostu liikkumaan vaikka jaloilla konttausliike onnistuukin.

Jouluaatto oli odotettua lahjaryöpytystä perheen nuorimmalle. Paketeista paljastui kaikenlaista pilisevää ja joikaavaa masiinaa joiden yhteissoundin sietää vain siksi että ukkeli saa niistä kiksejä. Mieluisia lahjoja siis tuli mutta Joulun ehdottomat hittituotteet olivat kuitenkin tyhjä muovinen limupullo ja suklaarasian kerrosten välinen rapiseva pehmustelevy. Tuli lähinnä mieleen että mihin tai kuka tota kaikkea muovirojua tarvitsee kun lapsi kiinnostuu kuitenkin eniten eteen sattumalta osuvasta tavarasta. Lasten lelut taitavat olla suurin kupla mitä meidän vanhempien mieliin on saatu istutettua..

Joulupäivänä torstaina Ukko alkoi olla omituisen itkuinen. Tulkitsimme tämän tarkoittavan uutta hammasta ja annoimme panadolia ja viileää purulelua. Lauantaihin mennessä hammasta ei vieläkään näkynyt mutta itkuisuus pysyi. Öisin kukaan ei nukkunut paitsi mama muutaman tunnin aamulla kun pojat nousivat aina kahdestaan ylös. Aloimme mittaamaan lämpöä ja sitä piisasi tähän aamuun saakka mietona 37,7 lukemissa. Kun kolmas aamu jo sentään lähti että mittari näytti lämpöä, päätin käydä varmistamassa lääkärissä onko kaikki kunnossa. Tätähän varten kalliita vakuutusmaksuja tässä maksellaan. Onneksi mentiin, tuloksena oli korvatulehdus ja ukon ensimmäinen antibioottikuuri 8,5 kk ikäisenä.

Onneksi antibiooteissa ollaan sentään tehty parannuksia sitten mun lapsuuteni. Se meni alas ihan herkkuna. Sitä 70-luvun noiduttua vaaleanpunaista lientä en olisi halunnutkaan lapselleni syöttää. Muistan vieläkin sen yököttävän maun suussani. Takuuvarma laatantuoja jos on yhtään paha olo.

Eka Joulu siis täynnä muistoja, hyviä ja kipeitä.



Jipii, sain pulkan. Jee.                        Fiilareissa uudesta taidosta