Vauvan kanssa eteen tulee väistämättä kiperiäkin ongelmia. Yksi kiperimmistä on yhdistelmä pienet sieraimet ja niissä majailevat räkäkikkareet. Ei päivää, ettei kirsusta vilkkuisi mehevä klöntti, jonka niin mielellään sieltä pyydystäisi, kun se siinä niin härnäävästi on koko ajan tyrkyllä. Se suorastaan ilkkuu sieltä kolostaan. Pienistä sieraimista, kohteen vielä ollessa yleensä asiassa erittäin epäkooperatiivinen, on kuitenkin erittäin vaikea, ellei suorastaan mahdotonta onkia herkkupalaa ulos. Ei toinen vielä oikein ymmärrä kun kehotat niistämään.

Olen pohtinut keinoja herkkukuulien ongintaan. Haistin suorastaan huutaa jotain sellaista pientä lapiota, jolla räkämöntin voisi kaivaa ulos. Monesti katseeni onkin eksynyt äitiyspakkauksen tylppäkärkisiin kynsisaksiin. Niissä olisi niin kutsuva lapiomainen kärki. Mutta ei niitä uskalla toisen nenukkaan työntää, sattuu vielä ja tulee lääkärireissu. Ja sitten voinkin melkein kuulla jo sossun tädin eccokenkien nauskeen lähestyvän.

Yksi keino on kärsän litistys. Otetaan nokan päästä kiinni kahdella sormella ja vedetään hieman ulospäin ja toivotaan että köntsä vetäytyy litistyksen ja vedon myötä ulos. Tämä toimii parhaiten vielä kosteilla liimamaisilla klönteillä. Tästä manuuverista kohdehenkilö yleensä vetää aina herneen nenukkaan ja tulos on siltä osin plusmiinusnolla. Räkä (ehkä) ulos, herne sisään. Pahimmasssa tapauksessa siellä ovat molemmat ja sitten on jo ruuhkaa.

Parasta on, jos osittain kuivuneesta kikkareesta on osa hieman ulkona. Vähän töröllään. Tuota harvinaista tilaisuutta ei kannata tyriä hätäilemällä. Pyydystämiseen kannattaa varata aikaa ja kärsivällisyyttä maksimaalisen onnistumisen ja tyydytyksen saavuttamiseksi. Ensin valitaan sopivat pyydystinsormet. Niissä tulee olla hieman kynttä, muttei liian pitkälti, että tuntuma ja kontrolli säilyvät hyvin. Tämän jälkeen alkaa itse vaaninta. Sopivaa tilaisuutta kannattaa odotella vaikkapa eväiden kanssa. Valaistuksen tulee olla hyvä eikä keskittymistä häiritseviä sivuääniä saa olla. Kohde ei saa aavistaa käsillä olevaa operaatiota.

Ja sitten, kun kotka on laskeutunut, ja lukee keskittyneesti esimerkiksi Loiskis Puh -kylpykirjaansa, siirrytään pehmeän äänettömästi iskuetäisyydelle. Monen monituisten mielikuvaharjoittelujen tuloksena oikeat pyydystinsormet nousevat lähes automaattisesti iskuasentoon. Lähestyvät kohdetta hiirenhiljaa samalla kun katse on suunnattuna hämäyksen vuoksi kylpykirjaan. Salamannopea katseen kääntö targettiin ja isku! Nopea vetäytyminen ja tilanneanalyysi. Kohde ei havainnut mitään, pyydystinsormet ovat vielä nipistysasennossa. Onko välissä mitään? On, on siellä! Operaatio on onnistunut. Sierain on tyhjä, toistan, sierain on tyhjä.
Tiimi voi vetäytyä äänettömästi ja huomiota herättämättä paikalta ja läpsytellä itseään selkään onnistuneen operaation johdosta.

Pyydystetty köntti kannattaa kuitenkin ensin sipaista paperinkulmaan.