Mä olen taas saanut ekan hampaan tulon keskeyttämiä hyviä yöunia takaisin. Ja sen myötä taas energiaa. Siihen menee mun laskujen mukaan kolme suht hyvää yöunta ja avot, taas jaksaa intoutua ihan uusista jutuista.

Keksin eilen yhtäkkiä, että me pesitään Ukon kanssa kahdestaan aika paljon. Ehkä liikaakin. Miksei oltais vähän sosiaalisempia ja annettais muidenkin nauttia meidän seurasta. Ja Ukko ulospäinsuuntautuneena persoonana varmaakin nauttisi muiden vauvojen seurasta. Mäkin tajusin koomani lomassa kaivanneeni aikuista samanhenkistä kontaktia. Siispä seuranhakuun.

Katsoin luimistelleeni tarpeeksi ja uskaltauduimme tänään näyttämään naamaamme uudestaan MLL:n avoimessa päiväkodissa. Omaehtoinen karanteeni kannatti sillä mua ei enää muistettu siellä. Päiväkodilla oli tänään vierailemassa vauvahierontaan erikoistunut fysioterapeutti. Meitä oli kahdeksan äitiä vauvoineen hieromassa pikku kontiaisiamme. Ja olipa meillä mukavaa! Hieronnan opettaja oli selkeä ohjeissaan ja maman hataraan mieleen jäi jopa joitakin asioita ihan kotiinviemisiksi. Opetuksen jälkeen jäimme luontevasti juttelemaan vauvoistamme vaikkei kukaan toisiaan entuudestaan tuntenutkaan. Nyt tunnen muutamia vauvojen äitejä nimeltä ja naamalta ja seuraavan kerran sinne mennessämme meillä on jo tuttuja siellä. Ukko alkoi frendata heti Eino-pojan kanssa ja kiinnostus kanssakäymiseen oli molemminpuolista. Ukolla oli jopa niin mukavaa että selkeästi väsyneenäkin tsemppasi koska nautti niin olostaan. Sieltä lähdettyämme tuo sitten vetikin ennätyspitkät päiväunet.

Nyt me otetaankin sitten toi siellä käyminen oikein tavaksi. Menee tää pimein ajanjaksokin mukavasti ohi kun keksittiin uutta tekemistä. Välillä tällä välähtää.