- akselin ympäri mahallaan (moukkua tulee mm. kylkeen keskellä yötä kun Ukko pötköttää välissämme poikittain ja monottaa + huitoo)
- ryömimällä jo hitusen
- selkä jouskarikaarella pingottaen kädet kyynärpäänojassa
Leikkimatto jätettiin kotiin ja nyt sen lelut saavat kyytiä kunnon tartunnoilla ja kankainen rapiseva leppis vietiin jopa suuhun omalla kädellä. Lisäksi olemme onnistumassa rakentamaan iltapäiväunirytmiä, joilloin kolmen-neljän välillä otetaan parin tunnin pitemmät tirsat. Joinakin päivinä tämä onnistuu ja toisina ei ollenkaan. Muuten meillä ei paljon päivällä nukutakaan.
61 cm, 5580 g ja 3 kk + 1 viikko kesämiestä
Rattaissa viihdyttiin hieman paremmin niin, että selkänojaa nostettiin isojen vauvojen tapaan hieman pystyyn jotta ympärillä olevaa maailmaa näki. Makuuasennossa kun valveilla olevaa ukkelia on ihan turha kuvitella työntelevänsä ja nukkuessakin liikkeen täytyy olla tarpeeksi maastomainen tai muuten herätään heti kymmenen sekunnin kuluttua pysähdyksestä.
Temperamenttinen pakettimme tuntuu olevan tyytyväisempi elämäänsä, kun sen kulkuun voi itse jo jonkin verran vaikuttaa. Ketäpä ei ottaisi päähän se, että kiinnostavia asioita on ympärillä tuhatmäärin, muttet pysty kuin makaamaan selälläsi ilman avitusta?
Mamaa vain tuntuu nyt väsyttävän jotenkin erityisesti. Välillä tulee oikein tosi väsyneitä hetkiä. Mies on yrittänyt auttaa vaihtamalla kaikki vaipat, siivoamalla, tekemällä ruuan, kanniskelemalla ja viettämällä paljon aikaa Ukon kanssa. Nousemalla aamulla pojan kanssa aiemmin pystyyn jotta mama saa vielä nukkua. Silti väsyttää ja tuntuu ettei mun väsymystä oteta.. ööh 'tosissaan'.
Mitähän mä oikein kaipaan? En taida tietää itsekään. Kunniakirjaa seinälle? Mitalia kaulaan? Hesarin sunnuntaisivuille ilmoitusta? Toivon, että hormonit ovat syypää myös marttyyrikohtauksille.
