Ladies and gentleman; we have a special guest star today. May I present Mies, Veetuksen isi:

Ajattelin kirjoittaa muutaman rivin kun ajattelin, että joku haluaisi ehkä, toivottavasti, tietää mitä Isi ajattelee raskaudesta ja miten se on vaikuttanut normaaliin arkeen. En ole mikään kirjailija, joten anteeksi jo etukäteen sekava tarinani.
Tässä raskaus vaiheessahan en juurikaan pääse nauttimaan vauvasta enkä olemaan sille isi, sillä vasta viime viikkoina olen ruvennut kunnolla tuntemaan liikkeet mahan läpi ja olemme Weetuksen kanssa hieman leikkineetkin. Sama leikkihän Weetuksella ja äidillä on, eli pyllyn työntämistä kylkeen ja sen taputtelua. Siitä Weetus taitaa tykätä, ainakin se selkeästi kerjää läheisyyttä tämän leikin kautta. Vauva kun asustelee vielä äidin mahassa, emäntä pääseen osaksi kaikista vauvaan liittyvistä asioista jo etukäteen, itse joudun odottelemaan vielä jonkin aikaa, ennen kuin pääsen tekemään tuttavuutta kunnolla vauvan kanssa, vaikka laulanhn minä sille mahaan, en hyvin, mutta raakunpa edes jotain. Tunteekohan se minua edes äänestäni kun syntyy?

Ensimmäinen iso asia minkä raskaus muutti, oli auton vaihto. Olen aina ollut autoista kiinnostunut ja tykännyt "miehekkäistä" autoista, meillä on ollut BMW, Audi A3 ja viimeisimpänä Audi TT, molemmille TT oli mieluinen, mutta eihän sinne vauva ja kärryt ym. systeemit sovi, joten TT lähti ja tilalle tuli konservatiivinen farmari. Tämä auton vaihto oli molemmille tietyllä tavalla "kova" paikka, mutta tuleva perheemme vaatii muun tyyppistä kulkinetta, olemme jo tottuneet farkkuumme ja odotamme hetkeä jolloin asennamme turvakaukalon autoon Weetuksen kotiin saapumista varten. Pahimpaan vieroitukseen hommasin itselleni vanhan jenkin raadon, sitä olen pikkuhiljaa rakennellut, valmistunee varmaan parahiksi siihen kun Weetus saa kortin, sen verran hommaa siinä on.

Kotona olemme muuttaneet entistä emännän ompeluhuonetta Weetukselle sopivaksi, huone onkin täyttynyt kaiken näköisistä lastentarvikkeista. On korisänky, vauvan vaatteille kaappi, joku ihmeen kiikkuva ja musiikkia soittava vauvan keinu, oudosti muotoiltu vauvan pesukaukalo ym. vauvan tarviketta. Vielä pitäisi asentaa käsienpesuallas pesuhuoneeseen, koska hoitopöytä sijaitsee pesuhuoneen läheisyydessä. Muutenki vauva tarvitsee outoja asioita, joita aikuisten maailma ei sisällä, kärryistä lähtien pitää miettiä mitä vauva tarvitsee, tämä tuottaa minulle vaikeuksia, kun en netissä ole asiaan tutustunut.

Olen yrittänyt koko raskauden ajan olla emännälle tukena, vaikka vaikeata se onkin kun ei aina tiedä mitä vaimo odottaa minun tekevän tai sanovan. Aluksi pelkäsin emännän hormooneita, olin kuullut kovia tarinoita siitä, että hormoonit saattavat sekoittaa koko eukon, syödään seinärappaukset ja huudetaan ukolle milloin mistäkin. Opaskirjojenkin mukaan miehen pitää vaan hymyillä ja tehdä kaikkensa, että raskaana olevan hormooniaikapommin mieli ei vaan järky enempää. Meillä on onneksi ollut aika helppoa tällä saralla, muutamia ongelmia nämä hormoonit ovat aiheuttaneet, mutta ei mitään ennakko pelkojen mukaista. Tällä hetkellä ihmettelen vaan niitä hauskoja muutoksia mitä vaimossa tapahtuu, selväähän on, että maha kasvaa, mutta sitten on kaikkea muuta pientä. Rinnat on turvonneet ihan tajuttomasti, no Weetus tarttee ruokaa, eli hyvä niin. Karvaa kasvaa joka paikassa, posketkin on untuvakarvan peitossa ja sitten se aikaisemmin mainittu alakerta, huh huh, mutta ei siitä enempää. Emäntä on ollut väsynyt nyt kohta 8 kuukautta, se ei varmaan helpotu vielä pitkään aikaan, vauva pitää meidät tulevaisuudessakin vähäisellä unella.

Tulevaisuus pelottaa tietyllä tavalla, poikahan meille on tulossa ja jos isäänsä tulee, niin ongelmia on tulossa. Itse olen ollut lapsena villi, kuriton, vilkas ja lisäksi kaikkea muuta, minkä voi kiteyttää sanaan tuhma. Teininä en ollut sen kiltimpi, äitini sen tietää ja ihmettelenkin, kuinka hän pärjäsi yksin minun kanssani, lisäksi oli vielä veljeni, samasta puusta veistetty. Järki tuli päähän vasta kun menin armijaan, pitääkö Weetuksen kanssa taistella niin kauan? Toivottavasti Weetus saa edes hieman malttia jostain piilevistä geeneistä, ei vaimonikaan ihan rauhallisimmasta päästä ole ollut.

Kaikesta huolimatta odotan jo sitä hetkeä kun Weetus pääsee kotiin, rakastavien vanhempien luokse. Uskon, että pärjäämme kyllä, pakkohan meidän on. Olemme ainakin pyrkineet rakentamaan Weetukselle turvallista kasvuympäristöä, on talo, molemmat vanhemmat töissä ja muutenkin puitteet hyvälle kasvulle olemassa, toivottavasti Weetus viihtyy meillä ja tykkää meistä.

Arjen varjelija kuittaa ja palauttaa blokin Weetuksen mamalle.