Olen ajatellut etteivät hormonimyrskyt ihan alun jälkeen ole juuri meikäläistä hetkautelleet. Itkuherkkä olen mutta sitä olen kyllä muutenkin. Ei paljon vaadi että multa kyyneleet valuvat. Esimerkiksi jos jotkut täysin vieraat menevät telkkarissa naimisiin. Tai koditon koira löytää uuden perheen. Näitä piisaa, you name it. Liikutun helposti missä tahansa, milloin tahansa.

Luulen kuitenkin, että hormoneilla oli jotakin tekemistä tänään sattuneen episodin kanssa.

Olimme ruokamarketissa viikonlopun ruokaostoksilla. Keräilimme kaikkea tarvittavaa kärryyn. Latasin isot pussit appelsiineja ja omenia sillä aikaa kun mies meni hakemaan kahvia. Sieltä takaisin tullessaan aikoi mennä hakemaan kinkkua. Jo tässä vaiheessa kävi niin sanotusti v..ttamaan. Siis ihan vaan se ajatus, että tultiinko tänne yksin pyörimään ja etsimään mitä kenenkin tekee mieli vai oliko tarkoitus hoitaa yhdessä viikonlopun ostokset. Pyörittelin tätä hetkeän päässäni ja sain itseni puskettua jo jonkinlaiseen uhoon. Menin miehen ja kärryjen viereen seisomaan loukkaantuneen oloisena ja sanoin että kai sulla on jo seuraavakin ostos tiedossa kun täällä yksin juoksentelet. Että mihis hyllylle sitä nyt mennään. Siihen mies sitten että ei kai tässä nyt käsi kädessä tarvi liikkua?

Siis mitä?!!
Pöyristyttävää kerrassaan!!
Virhe!!!!
Miten loukkaavasti sanottu, en voi käsittää!!!

Punainen kortti räpsähti välittömästi esiin. Mama paineli talvikengät sauhuten niskojaan nakellen lähimpään hyllynväliin. Olin niin loukkaantunut! Mun ilme olisi kelvannut koska tahansa mihin tahansa leffaan jossa tarvitaan uskottavaa marttyyriä. Valitsin siinä muka vissyjä kun huuli väpätti ja kyyneleet tekivät tuloaan. Miten joku voi olla noin julma. Otin jonkun vissyn ja lähdin taapertamaan muualle, olihan kuitenkin vilkkain lauantain ostosaika ja porukkaa puski samaalle hyllylle. Yritin rauhoittua mutta eihän siitä mitään tullut. Mies seurasi hiljaa perässä kun kaappaasin milloin mitäkin ja nakkelin saaliitani kärryyn. Mitään en puhunut, verisesti loukkaantunut ilmeeni kertoi kyllä miten vakavasta rikkeestä oli kyse.

Lähdimme kassojen kautta pois kaupasta ja autossa mies sitten erehtyi kysymään että mistä minä oikein suutuin. No siitähän alkoi ihan järjetön ulvominen. Kyyneleet tyrskivät poskille ja räkä tursusi nokasta. Tässä vaiheessa aloin itsekin tajuta että nyt on niillä kuuluisilla hormoneilla osansa asiaan. Täähän on ihan järjetöntä. No sitten mua rupesi jo naurattamaan oma reaktioni mutta yritäpä nauraa samaan aikaan kun itket kovasti. Voin kertoa että se kuulostaa siltä kuin itku vain kiihtyisi, sellaisiksi kunnon ulvahteluiksi, kuin olisit juuri kuullut jotakin todella kauheata. Mua nauratti tuo vielä lisää mutta nauru kuulosti entistä hysteerisemmältä itkulta. Paruin kuin parempikin miehensä kuolemalle menettänyt morsian. Mies sanoi tuossa vaiheessa hyvin varovasti että häntä meinaa vähän naurattaa tuo mun ulvominen.

Siihen sain sitten itkun ja naurun seasta joten kuten sanottua että tässä sulle raskaana olevan naisen hormoneja.