Lähdin eilen ajelemaan kohti naistenklinikkaa ja siellä odottavia lääkärisessioita ja ultraa. Olin perillä jo hyvissä ajoin, vajaa puolisen tuntia ennen ensimmäistä aikaa. No sitä puolta tuntia tarvittiin. Köröttelin ympäri nkl:ää etsien parkkipaikkaa. Jokainen, joka siellä on asioinut, tietää varmasti varsin hyvin, ettei se ole kovinkaan iisibiisi tehtävä ja taskuperuutus on osattava siinä tapauksessa että joku suostuu luopumaan omasta kolosestaan loskaisen tien reunassa. Yhtään vapaata paikkaa ei näy ja mietin jo meilahden sairaalaan kauempana olevaa extraylihinnoiteltua parkkihallia. En luovuta vielä. Menen taas uutta kierrosta kunnes yhtäkkiä auto hyytyy. Painan kaasua, vaihdan vaihdetta. Yritän sammuttaa ja käynnistää uudestaan vauhdissa. Auto kyllä käynnistyy mutta veto on kokonaan pois. Kaara hyytyy keskelle kaistaa vilkkaalle tielle. Yritän käynnistää uudestaan ja auto lähtee käyntiin. Vaihdetta pykälään ja kytkin ylös. Siis mitä helv..mulla on vaihde silmässä ja kytkin ylhäällä mutta auto ei lähde mihinkään eikä se sammukaan.<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

VITTUUUUUHHHH parkaisee hän

Laitan hätävilkut päälle, jospa siitä lähimmäinen ymmärtäisi ettei tämä nainen tarkoituksella parkkeerannut keskelle katua. Autot ohittavat kylkiä viistäen epäonnisen vossikkani. Mietin miten tästä pinteestä pääsisin. Mies on koko viikon työmatkalla, ihan turha soittaa sinne ja vinkua maailman epäoikeudemukaisuutta. Soitan siis isälle. Ehdin kertoa tärkeimmät kun ihana taksikuski pysähtyy eteeni ja tulee kysymään mikä hätänä. Esitän demonstroiden kuinka kytkin nousee mutta kaara ei liiku. Mies raapii päätään ja tuumaa ettei ole eläissään moista nähnyt.

Ystävällisesti hän tarjoutuu työntämään autoni kaistan reunaan puoliksi jalkakäytävän päälle. Auto jää täysin kielletylle paikalle, puoliksi bussipysäkille, paraatipaikalle nkl:n sisäänkäynnin viereen. Kello on viittä vaille lääkäriaikani joten teen päätöksen jättää auton siihen, mitäpä muuta tässä voi.

Seuraavan reilun kahden tunnin aikana verenpaineeni ja pulssini ovat korkealla mutta saan tuntuvasti sympatiaa kertoessani mahdollisista syistä. Ultrassa paljastuu vilkas Veetus joka on ehtinyt jo <?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />1500 gramman painoon eikä napavirtauksissa tai lapsiveden määrässäkään ole mitään poikkeavaa. Istukka on edelleen portin edessä ja sitä katsotaan kolmen viikon päästä taas uudestaan. Lisäksi vaihdan muutaman sanan erään punatukkaisen mallimme kanssa joka taitaa olla pieniin päin;)

Sitten back to pisnes. Ei sakkoa tuulilasissa, ihme. Soitan hinauspalveluun ja sieltä ehdotetaan autopalvelua. Tämä tarkoittaa sitä että palkkaa saava teiden ritari tulisi ropaamaan autoani paikan päälle. Tämähän kyllä passaa. Jään odottamaan autoni viereen saapuvaa pelastajaa. Se ei ole HKL.n ääliöbussikuski joka alkaa tööttäämään mulle ja elehtii käsillään minua siirtämään autoni hänen tieltään pois. Viittilöin ukolle käsimerkein takaisin. Ne mun käsimerkit tarkoittivat että tule itse s..tanan paksuniska nostamaan tuhannen kilon auto pois tästä edestä koska mitenkään muuten se ei nyt tästä liiku. Meinasikohan älyn jättiläinen että ihan tosissaan jättäisin autoni tarkoituksella noin ja seisoisin vielä vieressä ihastelemassa aikaansaannostani? No, ei voi kauhalla vaatia jos on lusikalla annettu.

Eipä aikaakaan kun huoltomies saapuu ja käynnistää autoni. Hieman epätasaista käyntiä lukuunottamatta auto toimii kuin unelma. Ei päällejääviä merkkivaloja ja auto liikkuu eteenpäin kun sitä niin ajetaan. Mies mittaa akun virran ja toteaa että kyseessä on todennäköisesti ollut joko polttoaineen syöttöhäiriö tai tilapäinen sähkövika. Ajamme peräkanaa lähimmälle bensa-asemalle ja jään odottamaan sinne isääni joka lupasi tulla ajamaan kanssani auton kotiin etten jää sillä enää tielle mikäli vika heti uusii. Tuntisin itseni blondiksi ellen olisi todistanut vikaa taksikuskille.

Reissu oli itse asiassa ihan onnistunut: sain ilmaisen parkkipaikan suoraan oven edestä ja autopalvelukin laskuttaa suoraan vakuutusyhtiötäni. Mukava taksimies pelasti minut keskeltä liikennettä. Veetuksella kaikki hyvin. Mitäpä tässä voi emäntä muuta toivoa kuin samaa onnea uudestaan jos vika vielä uusii. Eipä ole ensimmäinen kerta kun jään autollani pahaan paikkaan. Olen elämässäni omistanut kolme autoa ja jokaisella jäänyt milloin mihinkin; keskelle todella vilkasta risteystä (useasti, eka autoni piti niistä paikoista erityisesti) tai vaikkapa neljän iltapäiväruuhkassa kehä ykköselle. Not sou nice, voin kertoa.

Aina on joku ystävällinen mies osunut paikalle ihan minuuttien sisällä jeesaamaan. Toivottavasti tuotan yhden lisää tähän maailmaan kaikkien tulevien rikkoutuneiden autojen kanssa kamppailevien naisten pelastukseksi.