..otti ja täytti yhden vuoden

Taidan kävellä. Tähän mennessä otin kaksi askelta, tänään on mennyt neljä-viisi. Olen todella ylpeä saavutuksestani. Ilahdun suunnattomasti isoista kehuista ja väläytän niistä leveän hymyn. Olen muutenkin ollut aina sellainen hymypoika. Äiti ihmetteleekin kuinka aina hymyilen ja nauran vaikka tähänastisessa elämässäni on ollut aika tuskaisiakin jaksoja. Isi on ollut erityisen iloinen siitä kun ilmaisen selkeää iloa ja riemastusta kun hän tulee töistä. Osaan kyllä myös känkätä. Olen alkanut ilmaista omaa tahtoani aika lujasti; huudan kovaa ja heittäydyn maahan pitkälleni jos asiat eivät mene mieleni mukaan. Taidankin olla sitä tyyppiä joka tulevaisuudessa heittäytyy kaupassa lattialle huutamaan jos en saa mitä tahdon.

Ruokapuolella on suhteellisen seesteistä. Pystyn syömään kahtatoista ruoka-ainetta enkä oireile, jos ruokavaliota ei yritetä laajentaa. Sitä kuitenkin täytyisi yrittää koko ajan laajentaa ja silloin reagoin ruoka-aineesta riippuen joko heräilemällä tiheästi tai ihan kipuitkulla pitkin yötä. Kasvan kuitenkin ihan mukavasti, hoikanpuoleisena mutta tasaisesti. En ole silkkikurkku vaan syön ihan kunnon palasia neljällä hampaallani. Lempiruokaani on maustamaton soijajugurtti. Jos mikään muu ei mene, se on varma valinta. Olen kova työntämään suuhuni kaikkea minkä löydän. Niinpä monesti oireilen öisin ihan vain sitäkin kun olen löytänyt lattialta jonkin murusen jotain minulle kuulumatonta ruokaa. Tutti on minulle tärkeä ja monesti saan lohdun ihan pelkästään siitä että tutti löytää takaisin suuhuni.

Olen alkanut verbaaliksikin; oho, au, hei, ääti (äiti) aati (Ahti) ja ehkä omituisin: apuva. Nostan puhelimen korvalleni ja sudin käsiäini yhteen kuten kädet puhdistettaisiin vaikka pölystä pihatöiden jälkeen. Koomisinta on kuitenkin liikkumistyylini. Äiti yrittää saada siitä videon vielä kun tyyliäni käytän; nousen kuin lisko neljälle raajalle ja koikkelehdin eteen päin hurjaa kyytiä jalkoja sivukautta heitellen. Välissä otan pikku spurtteja loikkimalla kuin sammakko.

Herään aamulla aina iloisesti jokellellen ja huhuillen. Nukahdan helposti yöunilleni ja päiväunia nukun vielä kahdet. Rakastan kylpemistä.

Olen ihana pieni päivänsäde joka valaisee iloisuudellaan minkä tahansa päivän.

Kolmen viikon kohdalla saimme viimein ongittua Ukolta syyn siihen miksi hän ei syö.

'Jos minäkään en syö, pääsen äidin kanssa sairaalaan.'

Siitä alkoikin pähkiminen kuinka saada Ukko ymmärtämään miksi olin sairaalassa ollut eikä hän ollut päässyt mukaan. Ja ettei sairaala ole paikka jonne pääsyä kannattaa toivoa. Lopulta Ukko alkoi pikku hiljaa syödä ja viimeisen niitin sairaalatoiveihin taisi tuoda Ahtin soijapohjaisen maidon maistaminen. Se oli Ukosta niin pahaa että poika oksensi. Kun kerroimme että sitä sairaalassa joutuisi juomaan, alkoi ruoka Ukolle taas maistua omaan pieniruokaiseen tyyliinsä.

Juuri ennen joulua apujoukot vihdoin yrittivät soittaa. En päässyt vastaamaan ja takaisin soittaessani kukaan ei vastannut, eikä soittanut uudestaan. Sen sijaan kahden päivän päästä postilaatikossa oli kirje. 'Olemme yrittäneet tavoitella teitä puhelimitse siinä kuitenkaan onnistumatta. Tulemme kotikäynnille tammikuussa (päivä ja aika).' Kun meillä ei ollut sosiaalipuolen kanssa aiempaa kokemusta, pisti tämä lause hälytyskellot soimaan. Miten niin yritetty tavoitella? Yksi soitto monen viikon päästä sairaalastapääsystä johon ei enää vastattu kun soitin takaisin? Kotikäynti?? Mehän tässä tarvittiin apua, eikä kotiolojemme tarkastusta? Kirjekin tuli niin näppärästi 23.12 iltapäivällä. Puhelimella sinne ei saisi yhteyttä kuin vasta uuden vuoden jälkeen.

Päätimme joulun pyhien aikana miehen kanssa kieltäytyä käynnistä. Jos akuutti avun tarve on marraskuussa ja valehtelun kautta kotiin ollaan tunkemassa vasta tammikuussa, pitäkööt tunkkinsa. Johan saimme Ukon syömään ja yöt voimme jatkossakin vuorotella tarpeen mukaan. Akuuttia apua emme näköjään saaneet ja luottamus meni kun soittamisesta valehdeltiin. Soitin sosiaalipuljuun ja annoin tulla kiitokset avusta.

Joulu oli silti oikein ihana

Kiitos ammattitaitoisen psykiatrin, jäimme sairaalaan niin kauaksi aikaa kuin oli tarpeellista. Hän pyysi luvan ottaa hoitavaan lääkäriin yhteyttä ja korosti sitä että on äärimmäisen tärkeää että sairaalahoidossa kokee saavansa apua. Nyt oli käymässä niin että kokemus jää saamatta ja me jäämme tuuliajolle ongelmiemme kanssa.

Myöhemmin samana päivänä kaksi eri lääkäriä kävi perusteelliset keskustelut kanssani Ahtin oireista ja hoidon jatkosta. Olikin niin, etteivät Ahtin refluksioireet kenties olleetkaan refluksin pahenemista. Että vatsa ja hieman lamassa oleva suolisto saattavat reagoida oksentelulla ja myös vatsavaivoilla ja ripulilla uusiin ruoka-aineisiin. Allergiaoireilullakin toki riittää, olimmehan siedätyshoidossa. Että refluksia ei nyt suin päin kannata lähteä lääkitsemään sillä tilanne saattaa tasaantua piankin kun Ahtin sietokyky uusille ruoka-aineille kasvaa.

Miksi sitten oireita vähäteltiin? Miksi yöheräilyt jäivät lääkärin korvien ulottumattomiin? En tiedä, en ottanut noita asioita enää esiin. Mutta tuon keskustelun jälkeen oireita ei enää vähätelty ja lääkäri tiesi tarkkaan miten yömme olivat menneet. Lääkäri myös sanoi tilanteen olleen tärkeä muistutus heillekin miten asioita pitää hoitaa. Kovasti hän oli myös huolissaan siitä koenko saaneeni tilanteeseemme apua. Ja jos lääkärin äänen hetkellisestä murtumisesta voi jotain päätellä, niin uskon hänen olleen vilpittömän pahoillaan tapahtuneesta.

Nyt meillä on kahdeksan ruoka-ainetta, joita Ahti voi syödä. Ja tällä hetkellä yöt, joissa Ahti herää vain kerran syömään. Jatkokonrolleja, ravitsemusterapeutin tiivistä tukea ja jopa jonkinlaista kotiapua tiedossa. Psykiatrin mielestä tässä mennään jaksamisen äärirajoilla ja hän otti ohjat käsiinsä helpottaakseen tilannettamme.

Niin, ja meillä on diagnoosi;

Kasvu- ja suolisto-oireinen ei IgE-välitteinen ruoka-aineallergia.

:)

Mitään muuta sairautta ei taustalta paljastunut. Ja onneksi allergiaoireet pysyivät sen verran lievinä, että siedätys pystyttiin viemään loppuun saakka. Nyt meillä voidaan jo paljon paremmin.

Paino on lähtenyt hienoiseen nousuun ja ruoka maistuu.

Refluksin toteaminen viivästyi kuukaudella kun aikaa varatessani oli niitä tekevä lääkäri jäänyt juuri pitkälle lomalle. Ja kun kyseessä oli vielä ainoa pääkaupunkiseudulla yksityisesti mittauksia tekevä taho, ei valinnanavaraa ollut kuin jäädä kuivailemaan oksennuksia ja odottelemaan että päästään PH-mittaukseen.

Kun refluksi oli todettu, saimme siihen heti toimivan lääkityksen ja pääsimme vihdoin testaamaan luotettavasti mitä ruokia Ahtin maha kestää. Lääkitys kun piti oksentelun poissa ja yöunet hyvinä jos allergisoivia aineita ei syöttänyt. Mutta kun kaikki riisin ja banaanin lisäksi aiheutti oireita.

PH-mittauksesta viikon päästä oli 8 kk neuvolalääkäri. Vaikka olimmekin käyneet yksityisellä allergialääkärillä, ajattelin neuvolalääkärin tekevän ihan pystyvän tilannearvion siitä mitä nyt tehdään kun sopivia ruokia ei vain löydy eikä Ahti ei juuri kasvakaan (osa 56 cm vaatteista mahtuu vieläkin..). Saimmekin lähetteen sairaalan lastenpolille ja neuvolalääkäri ilmaisi huolensa tilanteesta. Jäimme odottelemaan sairaalan kutsua joka lääkärin mukaan tulisi pian huolestuttavan tilanteen ja pienen vauvan takia.

Kun kaksi viikkoa oli kulunut, ei kutsua ollut vieläkään tullut. Valvoimme, kuivasimme oksennuksia, syötimme kipulääkettä ja yritimme keksiä uusia ruokia mitä kokeilla. Kyllästyin odotteluun ja varasin ajan taas tutulle yksityiselle allergialääkärille. Samana päivänä, kun meillä oli lääkärin aika, tuli kunnallisen sairaalan kutsu. Aika oli kolmen viikon päähän siitä hetkestä eli siitä kun neuvolan lähete lähti, odottaisimme viisi viikkoa erittäin vaikean tilanteen kanssa. Neuvolalääkäri ei ollut laittanut lähetettä edes kiireellisenä vaikka hänet nähdessämme voimakkaan huolensa tilanteesta ilmaisikin. Ei nähtävästi kuitenkaan tuota enempää huolettanut vaikka vauva kuihtuu silmissä ja vanhemmat pyytävät apua. Lähetekin oli saapunut sairaalan tietojärjestelmään vasta 14 päivän kuluttua lähetteen tekemisestä. Missä se on kaksi viikkoa seikkaillut, en tiedä.

Menimme siis yksityiselle allergialääkärille. Ja saimme saman tien kiireellisen lähetteen allergiasairaalaan ja motkotuksen siitä että meidän olisi pitänyt tulla jo aiemmin kun tilanne on näin paha. Sitä kuvitteli voivansa luottaa neuvolalääkärin arviointikykyyn.

Kun kaksi päivää kiireellisen lähetteen saamisesta oli kulunut, Ahti oireili voimakkaasti niille kahdelle ainokaiselle ruualleen. Soitin hädissäni allergiasairaalaan ja kuulin ettei koko kiireellistä lähetettä löydy. Joku fiba yksityisellä lääkäriasemalla, lähete ei ollut lähtenyt ollenkaan..

Tilanne onneksi korjaantui nopeasti, lähete löytyi ja faksattiin allergaisairaalaan ja saimme ohjeita siltä varalta että joudumme lähtemään viikonlopun kuluessa päivystykseen. Näytille allergiasairaalaan pääsimme heti maanantaiaamuna.

Ehkä allergiasairaalaan saadaan useammin lähete jo ns. hyvän sään aikana sillä sain tehdä töitä vääntääkseni rautalangasta kuinka huono meidän tilanne tällä hetkellä on. Kyllä, tiedän että ruokavalio on äärimmäisen niukka. Ja tiedän senkin, että Ahtin ruokavalioon tulisi lisätä rasvaa sekä proteiinia. Mutta miten lisätä ruokavalioon yhtään mitään jos kaikki oksennetaan pihalle? Se ei paljon Ahtia kasvata jos ruoka ehtii vain käväistä vatsalaukussa.

Olimme jo lähtemässä kotiin epäuskoisena siitä ettei täältäkään saanut apua kun vatsaelinsairauksiin erikoistunut lääkäri konsultoi vielä papereitamme. Peräämme soitettiin ja nyt odottaa osastopaikka lastenklinikalla. Pääsemme vihdoin perusteellisiin tutkimuksiin, ainakin toivoakseni. Ja luojan kiitos, vauvaa ei tarvitse jättää yksin sairaalaan vaan saan yöpyä mukana.

Pidetään peukkuja että jotain selviää ja se mitä se sitten ikinä onkaan, ei olisi kovin vakavaa tai vaikeahoitoista.

Nyt kun jatkuva oksentelu on saatu paremmalle tolalle, voimme luotettavammin todeta allergiaa aiheuttavia ruoka-aineita. Ja niitä tuntuu nyt kahden viikon kokeilun jälkeen riittävän. Saimme lääkäriltä ohjeen kokeilla rotaatioruokavaliota, jossa yhtä ruoka-ainetta syödään yhdellä-kahdella ruualla per päivä ja seuraavana päivänä ruoka-aine vaihdetaan toiseen. Näin elimistö ei ehtisi muodostaa ruualle vasta-aineita. Ensimmäinen neljän ruuan rotaatio oli päärynä-kana-porkkana-kaura. Näistä ainoastaan porkkana mahdollisesti sopii. Mahdollisesti siksi ettei Ahti oikein suostunut syömään sitä. Päärynä aiheutti voimakkaat oireet heti saman tien ja muut seuraavalla kierroksella. Sama näyttää toistuvan seuraavan rotaationelikon kohdalla.

Ahti on nyt 8 kk ja ruuat, joita hän voi syödä ovat riisi, banaani ja lohi, eikä lohestakaan ihan täyttä varmuutta vielä ole. Suppea ruokavalio ja jatkuva oksentelu ovat saaneet neuvolan kasvukäyrät sellaiseen alamäkeen että sielläkin vihdoin kiinnostuttiin asiasta. Pikku marakattimme painaa vain hieman reilu 7 kg ja pituuskäyräkin tippuu kuin lehmän häntä. Koen lähetteen sairaalan tutkimuksiin kuitenkin ihan tervetulleena sillä allergialääkärimme totesi viime yhteydenotollani kokevansa vaikeuksia ohjata meitä hankalan tilanteemme vuoksi. Ehkäpä toinen mielipide tai toisenlaiset neuvot sopivat tähän tilanteeseen paremmin.

Mikään allergiamaitokaan ei tunnu sopivan. Viimeinen vaihtoehto, Neocate, jonka ei pitäisi joidenkin lääkärien mukaan voida allergisoida ollenkaan, sai sekin Ahtin oksentelemaan voimakkaasti jo 30 ml jälkeen. Nyt maitoa on testattu kahdesti ja testaamme ehkä vielä kolmannen kerran jotta voimme olla täysin varmoja. Onneksi riisimaito sentään sopii, on edes jotain mitä Ahti voi juoda sillä imetyksen jouduin lopettamaan kolmisen viikkoa sitten. Oma ruokavalioni kutistui melkeinpä kanaan ja riisiin ja Ahti oireili silti. Eikä ihme kun nyt tietää että kana todella ei Ahtille sovikaan.

Hankalaa on ollut. Vaikka ei tämä näköjään kuitenkaan siihen vaikuta, että haluaisin vielä kolmannen lapsen. Sitten joskus. Muistan noin 10 vuotta sitten vastanneeni lapsiuteluun niin että jos joskus ylipäätään edes haluaisin lapsia, haluaisin niitä sitten kolme. En tiedä mistä tuo luku ja tunne tulee mutta se vain tuntuu oikealta. Näen tyhjän paikan tuossa poikien rinnalla. Ja vaikka kuinka hankalaa olisi, ei tunne katoa mihinkään. Eri asia on sitten se, onko mulla mitään realistisia toiveita saada asiaa toteutukseen.

Jos ei olo tuosta ole jo tarpeeksi epätoivoinen, sairastui Ukko rajuun korvatulehdukseen. Vanhat putket irtosivat ja taas sitä mennään. Nyt tilanne on vaan sikäli erilainen että raju tulehdus ei ota laantuakseen ollenkaan. Toinen tärykalvo puhkesi itsekseen ja toinen jouduttiin puhkaisemaan lääkärissä. Korvat eivät silti parane. Toinen meistä valvoo Ukon kanssa ja toinen Ahtin kanssa. Puolessa välissä yötä saatamme vaihtaa piisiä. Aika sydäntä särkevää vakuutella ilta toisensa jälkeen, että huomenna korvat ovat varmaan jo paremmat. Ja sitten aamulla Ukko kysyy itkien että miksei mun olo ole jo parempi.

Ahtin asioita selvitellessä olen etsinyt netistä tietoa allegioista ja refluksista. Ja tullut yhä vakuuttuneemmaksi siitä että Ukko kärsi hyvin todennäköisesti aikoinaan myös jonkinlaisesta allergiasta sekä refluksista. Miten paljon Ukonkin kanssa jouduimme valvomaan, ja tällä tuntumalla ihan turhaan. Kunpa joku olisi osannut yhdistää huonot yöt, rajut itkukohtaukset viiden viikon ikäisestä vauvasta alkaen, yleisen tyytymättömyyden ja itkuisuuden. Sen ettei Ukko viihtynyt yhtään lattialla. Tai sen ettei ruoka maistunut ja paino laahasi jatkuvasti reilusti miinuksella. Olisi edes yksi lääkäri osannut vihjata jatkuvien korvatulehdusten, hengitystietulehdusten ja nielun limaisuuden mahdollisesta syystä pelkästä oireiden hoidon sijasta. Tai neuvolan täti näiden kaikkien yhdistelmästä, kun siellä niistä puhuin. Ukko oli siellä vain vaativa vauva. Olisi helvetti edes kysynyt vähän tarkemmin siitä sandiferin oireesta, kun huolissani Kysyin Ukon omituisesta pään sivulle nykimisestä sen sijaan että se kuitattiin vain nauraen "vauvan omaksi hassuksi jutuksi".

Kunpa joku olisi sanonut, ettei Ukko ole vain yöt valvottava vaikea kakara.

Ahti on osoittautunut temperamentiltaan huomattavasti helpommaksi vauvaksi kuin isoveljensä. Jos Ahti alkaa kesken kauppareissun väsyttää, auttaa tutti, kaukalon heiluttelu ja posken silittely Ahtin unen maille. Ahti ei räjähdä hetkessä täyteen raivoon joka helpottuu vain kaupasta pois lähtemällä. Helpommin tyynnyteltävä temperamentti on sikälikin ollut helpotus sillä Ahti mahavaivat eivät olleet koliikkia eivätkä rotavirusrokotteen aiheuttamia. Tällä viikolla tehty maitoaltistus antoi viimein sinetin sille että Ahti on allerginen vauva. Muitakin yliherkkyyksiä ilmeisesti on mutta niitä testaillaan myöhemmin. Itse olen ollut nyt kolmisen kuukautta maidottomalla dieetillä joka muutaman viikon päästä aloituksesta laajentui koskemaan myös kaikkia viljoja, naudanlihaa, kananmunaa ja tattaria.

Allergioiden selivittely tuntui aluksi mahdottomalta suolta. Koko allergiamaailma oli täysin vieras ja kun vielä kuulin että ei-sopivat ruoka-aineet saattavat imetyksen kautta aiheuttaa reaktioita Ahtissa heti tai jopa parin päivän päästä, tuntui täysin absurdilta ajatukselta edes yrittää paikantaa mikä oireet aiheuttaa. Lääkäriaseman kautta sain onneksi reilusti puhelinaikoja kysyäkseni asioista ja myös selkeitä ohjeita miten edetä. Ensin jäi pois maito jonka puuttuminen tuntui auttavankin. Kunnes oireet taas alkoivat yhtäkkiä pahentua. Ahti itki mahaansa, oksenteli niin että kotimme oli täynnä kuivuvia puklurättejä. Tuntui ettei Ahtin mahaan jäänyt mitään juuri syödystä maidosta. Kasvukäyrissäkin näkyy kevyt notkahdus kolmen ja neljän kuukauden kohdalla. Kakka oli venyvää vihreää limaa eikä uni maistunut vaakatasossa sillä allergia aiheutti ilmeisesti myös refluksia. Jätin seuraavaksi vehnän pois. Oireet jatkuivat edelleen hetkellisiä helpotuksia lukuunottamatta. Vasta kun kaikki viljat jäivät omasta ruokavaliostani pois, alkoi Ahtin olo helpottua. Kananmuna tuli jätettyä samassa rytäkässä sen kuuluttua yleisimpiin allergioita aiheuttaviin ruoka-aineisiin. Naudanliha ja tattari oli helppo paikallistaa sitten kun Ahti olo oli muuten parempi. Viimeisten jättämieni ruoka-aineiden ja Ahtin kiinteiden aloittamisen välillä ei ollut kuin muutamia päiviä ja nyt oma ruokavalioni pysyy tässä kunnes saamme Ahtin oman ruokavalion tarpeeksi laajaksi sietämään vältettävien ruoka-aineiden palautusta omaan ruokavaliooni.

Henkisesti tuo aika oli aika raskasta. Sitä soimasi itseään joka kerta kun Ahtille tuli kipuja. "Mitä väärää mä taas olen syönyt?", sitä mietti kun toinen huusi tuskissaan. Tuntui että onko koko imetyksessä mitään järkeä kun mun maito on toiselle lähes myrkkyä. Ja kun niitä mokiakin tuli, että huomasi syöneensä jotain kiellettyä ihan vaan erehdyksessä. Niitä tuli varsinkin silloin kun ruokavalion kiellot laajenivat ja kun jotain sopivaa oli löytänyt, (esim. kaurakerma ruuanlaitossa) sitä jatkoi koska ei osannutkaan heti päivittää kaikkia tuotteita uusiin rajoitteisiin sopivaksi.

Moni on kysynyt että mitä ihmettä enää voin syödä kun vältettäviä on noin paljon. Onhan siinä tekemistä, myönnän. Kaikki makeat herkut sisältävät lähes poikkeuksetta joko maitoa tai viljoja. Ulkona syöminen rajoittuu satunnaisiin porsaanlihapihveihin joihin kastike tuurilla löytyy. Joskus herkuttelen soijajäätelöllä ja soijasuklaavanukkaalla. Sitä luulisi, että neuvolan ja lääkärin varoittelut oman kroppani kuihtumisesta koskisivat näitäkin vauvanlihoja. Turha toivo taitaa kuitenkin olla;)

Ahti alkoi osoittaa kovaa kiinnostusta syömiseen viiden kuukauden kohdalla. Siitä sitten vastasimme kutsuun ja aloitimme kiinteiden maistelut. Ja voi mahtava, miten Ahtille maistuu ruoka! Ohje oli aloittaa hyvin varovasti, vähän kerrallaan ja yhtä makua useamman päivän. Ahti alkoi karjumaan pettymyksestä kun ruoka loppui alta aikayksikön. Pian onneksi löytyi ruokia, jotka tuntuivat sopivan ja nyt Ahtin ruokahalua ei estä mikään. Voin valehtelematta sanoa että Ahti saattaa syödä jo nyt enemmän kuin isoveljensä. On mahtavaa, kun lapselle maistuu ruoka!

Ahti on aloittanut liikkumaan. Neljän/viiden kuukauden vaihteessa alkoi ryömimisen oppiminen ja nyt vauhti onkin jo aika kova. Ahti ottaa konttausasennon, siirtää jalkojaan konttaamalla eeteenpäin ja sitten syöksähtää pantterimaisen loikan mahalleen. Sillä tyylillä pääsee tosi lujaa, mikäli maalina on lehti, puhelin tai kaukosäädin. Ja mikä siinä on, että jo tuon ikäinen poika valitsee vierekkäin olevista värikkäästä pehmolelusta ja pikkuautosta sen auton, jota pitää päästä katsomaan?

Ahti syö edelleen öisin, kolmen-neljän tunnin välein. En koe sitä kovinkaan raskaaksi kun on se ääripää mihin verrata (Ukko vauvana). Nyt kun Ahti menee nukkumaan kahdeksan maissa, ajoittuu ensimmäinen syönti klo 23-24 välille. Valvon siihen asti ja käyn siten heti nukkumaan. Näin tehden Ahti herättää yöllä kerran tai kaksi siihen mennessä kun Ukko herää aamulla seitsemän jälkeen. Ahti itse jää vielä pötköttelemään noin puoli yhdeksään saakka.

En olisi uskonut, että voin kuusikuisen vauvan kanssa sanoa, etten koe juurikaan olevani väsynyt. Nautin.

Ahti tänään

Olen aika epeli. Puhun paljon, lähes taukoamatta. Monesti suustani pääsee jotain todella huvittavaa, kuten esimerkiksi pari päivää sitten mummun ja vaarin mökillä alasti hyppiessäni tokaisemani 'älä katso mun pippeliä, se on myrkyllinen!'. Sanavarastoni laajenee huimaa tahtia sillä olen hyvin kiinnostunut kaikesta ympäröivästä. Äiti ja isi ovatkin kovilla kyselyikäni kanssa. Äiti jo luulikin, että uhmani laantui kyselybuumin vallatessa tilaa mutta kyllä se uhma sieltä joka päivä aika kovastikin esille puskee. Sen saa tuntea nahoissaan myös pikkuveljeni, vaikka taajaan kerronkin tykkääväni pikkuveljestä kovasti.

Haluan välillä leikkiä vauvaa. Makaan äidin tai isin sylissä kippurassa ja haluan syödä tissimaitoa. Se leikki kuitenkin koitui äidille hieman tuskaiseksi sillä viimeksi puraisin äitiä tissistä oikein kunnolla. Tissiin jäi hampaan muotoiset haavat ja pikkuveljen imetys teki äitiin tosi kipeää kaksi viikkoa. Sanon myös joskus että 'minäkin haluan syliin' ja siitäkös äiti tuntee piston omatunnossaan.

Hoivaan omaa Vaari-vauvanukkeani ajoittain kovastikin. Vaari-vauva on ollut mukanani kaupassa kantokopassaan tai turvakaukalossaan. Asetan sen hellästi pikkukärryihin ja työnnän sitä ympäri kauppaa ihan kuten äiti isoissa kärryissä pikkuveljeä turvakaukalossaan. Syötän Vaaria tissimaidolla ja huolehdin, että se röyhtäisee ruuan perään. Kaikkia se aina huvittaa ja kysynkin sitten että 'mikä sinua naurattaa'.

Olen aina vaan hankala syömään. Ruokailut ovat tahtojen taistoa parhaimmillaan. Äiti miettii jo, että vaatii neuvolassa asiaan jotain apua sillä hänestä on tosi raskasta aina vaan maanitella, vaatia, uhkailla tai lahjoa minua syömään. Monet sanovat, että anna olla syömättä, kyllä se sitten syö kun sillä on nälkä. No, minäpä en sittenkään syö vaan muutun vaan tosi kiukkuiseksi ja käyttäydyn sitten niin holtittomasti ettei sitä kestä kukaan.

Päiväkuiva olen ollut jo tosi pitkään. Osaan pidättää pissaa pitkäänkin ja käyn pissalla täysin itsenäisesti. Kakata haluan edelleen aamulla yövaippaan. Alan sitten kakalle pottaan kun olen itse valmis, niin tein pissaamisen kanssakin ihan ilman opetusta.

Pyörällä polkemista en suostunut edes kokeilemaan kunnolla sitten viime syksyn kunnes yhtenä päivänä ilmoitin, että alan nyt polkemaan pyörällä. Sitten minä poljin ja pyörä liikkui.