Ahtin hyvin alkanut ura lievemmillä mahavaivoilla tyssäsi kolmen kuukauden neuvolassa tykitettyihin rokotteisiin. Seuraavana päivänä alkoi rumba, joka on pian kestänyt kaksi viikkoa. Maha on taas todella kipeä ja niiden takia tuli Ahti kuskattua lääkäriinkin viime viikolla. Lääkäri epäili rotavirusrokotteen aiheuttavan vatsavaivat ja kehotti odottamaan kaksi viikkoa rokotuksesta jotta sen mahdollisesti aiheuttamat ongelmat saadaan poissuljettua. Täydet kaksi viikkoa jäänee nyt kahta päivää vajaaksi sillä tänään Ahtin maha oli niin kipeä, että tämä alkoi kieltäytymään syömisestä. Aloitan huomenna maidottoman dieetin ja katsomme, johtuvatko vatsaongelmat mahdollisesti maitoallergiasta. Allergiasta tietoa etsiessäni törmäsin siihenkin faktaan, että monesti allergisen vauvan kakka on vihreää limaa. No sitähän se on ollut enkä tähän mennessä ollut tajunnut että se saattaa merkitä jotakin. Yöt ovat silti sujuneet ihmeen hyvin; Ahti herää kolmen tunnin välein syömään paitsi jos koko ilta on mennyt vatsakipuja itkiessä. Silloin väsymyksen vietyä voiton unipätkä venähtää viiteen-kuuteen tuntiin. Toivotaan, että maidoton dieetti auttaa tai sitten joku muu paljastuu syyksi. Ihan normikoliikkia tämä ei kait enää voi olla.

Toivotun katkon kipuitkuihin toi perheen laivareissu Tukholmaan. Halusimme viedä Ukon monen suusta kehuttuun Junibackeniin. Pelkäsimme etukäteen miten reissu sujuisi Ahtin kipujen takia mutta päätimme lähteä silti. En tiedä mistä johtui, mutta koko reissun Ahti oli tosi tyytyväinen eikä kivuista tainnut olla tietoakaan. Ehkä paljo kantoliinalla kantaminen auttoi. Molemmat pojat jaksoivat tosi reippaasti ja reissu oli tosi onnistunut. Veneilimme Tukholmassa lisäksi sightseeing-aluksella ja kävimme Wasa museossa. Ukko kipittti kävellen ja Ahti vaunuissa ja kantoliinassa. Suosittelen muuten ottamaan Vikingin laivoilla perhehytin; isotkin vaunut mahtuivat hyvin sisään reilun kokoiseen hyttiin.


Iso ja pieni reissupoika