Kojelauta |  Seuraa blogia |  Lisää blogeja |  Luo blogi! | 
Anna bloggaajalle lahja | Sivun alkuun | Seuraa blogia | Ilmoita blogista
31.10.2011 - 14:40

Ahtilla on nyt todettu refluksi maitoallergian lisäksi. Ruokatorven PH-mittaus puhui selvää kieltä vaikka unohdimme ottaa mittausohjeiden vastaisesti pinnasängyn pääpuolen jalkojen alta puhelinluettelot pois. Kova korvenus näkyi mittauksissa silti ja kahden kuukauden risaisten öiden jälkeen saimme viimein yörauhaa, kun Prepulsid -lääkitys aloitettiin Ahtille heti seuraavana päivänä.

Nyt kun jatkuva oksentelu on saatu paremmalle tolalle, voimme luotettavammin todeta allergiaa aiheuttavia ruoka-aineita. Ja niitä tuntuu nyt kahden viikon kokeilun jälkeen riittävän. Saimme lääkäriltä ohjeen kokeilla rotaatioruokavaliota, jossa yhtä ruoka-ainetta syödään yhdellä-kahdella ruualla per päivä ja seuraavana päivänä ruoka-aine vaihdetaan toiseen. Näin elimistö ei ehtisi muodostaa ruualle vasta-aineita. Ensimmäinen neljän ruuan rotaatio oli päärynä-kana-porkkana-kaura. Näistä ainoastaan porkkana mahdollisesti sopii. Mahdollisesti siksi ettei Ahti oikein suostunut syömään sitä. Päärynä aiheutti voimakkaat oireet heti saman tien ja muut seuraavalla kierroksella. Sama näyttää toistuvan seuraavan rotaationelikon kohdalla.

Ahti on nyt 8 kk ja ruuat, joita hän voi syödä ovat riisi, banaani ja lohi, eikä lohestakaan ihan täyttä varmuutta vielä ole. Suppea ruokavalio ja jatkuva oksentelu ovat saaneet neuvolan kasvukäyrät sellaiseen alamäkeen että sielläkin vihdoin kiinnostuttiin asiasta. Pikku marakattimme painaa vain hieman reilu 7 kg ja pituuskäyräkin tippuu kuin lehmän häntä. Koen lähetteen sairaalan tutkimuksiin kuitenkin ihan tervetulleena sillä allergialääkärimme totesi viime yhteydenotollani kokevansa vaikeuksia ohjata meitä hankalan tilanteemme vuoksi. Ehkäpä toinen mielipide tai toisenlaiset neuvot sopivat tähän tilanteeseen paremmin.

Mikään allergiamaitokaan ei tunnu sopivan. Viimeinen vaihtoehto, Neocate, jonka ei pitäisi joidenkin lääkärien mukaan voida allergisoida ollenkaan, sai sekin Ahtin oksentelemaan voimakkaasti jo 30 ml jälkeen. Nyt maitoa on testattu kahdesti ja testaamme ehkä vielä kolmannen kerran jotta voimme olla täysin varmoja. Onneksi riisimaito sentään sopii, on edes jotain mitä Ahti voi juoda sillä imetyksen jouduin lopettamaan kolmisen viikkoa sitten. Oma ruokavalioni kutistui melkeinpä kanaan ja riisiin ja Ahti oireili silti. Eikä ihme kun nyt tietää että kana todella ei Ahtille sovikaan.

Hankalaa on ollut. Vaikka ei tämä näköjään kuitenkaan siihen vaikuta, että haluaisin vielä kolmannen lapsen. Sitten joskus. Muistan noin 10 vuotta sitten vastanneeni lapsiuteluun niin että jos joskus ylipäätään edes haluaisin lapsia, haluaisin niitä sitten kolme. En tiedä mistä tuo luku ja tunne tulee mutta se vain tuntuu oikealta. Näen tyhjän paikan tuossa poikien rinnalla. Ja vaikka kuinka hankalaa olisi, ei tunne katoa mihinkään. Eri asia on sitten se, onko mulla mitään realistisia toiveita saada asiaa toteutukseen.

Maiju kirjoitti 04.11.2011 - 13:15
Huh, no jo on ollut rumba! En ihmettele, että on ollut raskasta (enkä kyllä sitäkään, että silti toiveilet kolmatta ;). Hienoa, että vastauksia alkaa jo sadella, toivottavasti pian jo helpottaisi ihan kunnolla. Tsemppiä!
Anonyymi kirjoitti 05.11.2011 - 09:04
Hienoa että ratkaisu löytyi! Meillä aikanaa prepulsid toi nopeasti avun. Tosin mitään allergioita ei ollut vain refluksi. Toivottavasti teilläkin rupeaa pikkuhiljaa helpottamaan!
Lukija kirjoitti 05.11.2011 - 20:59
Nyt, kun syyt alkaa olla selvillä, niin uskon ja toivon, että pian helpottaa! Voimia!
Weetuksen mama kirjoitti 13.11.2011 - 16:11
Kiitokset! Saatiin nyt allergiasairaalaan lähete joten jospa tämä tästä vihdoin alkaisi aueta allergioidenkin osalta.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi (ei näytetä yleisesti)
Kotisivusi osoite
Muista tietoni selaimen evästeessä seuraavia kommentointeja varten
Seuraa tähän kirjoitukseen tulevia kommentteja (mikä tämä on?)
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code
Kirjoittaja

Weetuksen mama

Weetus syntyi 07.04.2008 ja muuntui Ukoksi. Iksu syntyi 24.02.2011 ja sai nimen Ahti. Blogi jatkaa kahden pojan hengissäpitoyrityksenä. Perheeseen kuuluvat Ukon ja Ahtin lisäksi äiti -76, isä -75 sekä kissanrutale.

Blogini kertoo kahden pojan matkasta mahassa ja sen ulkopuolella, huumorilla höystettynä. Molempien poikien syntymä hieman aikaistui lasketusta; Ukon raskaushepatoosin ja Ahtin ennenaikaisen lapsiveden menon takia. Ukko oli vaativa vauva ja Ahti kärsii allergioista ja refluksista.


Weetus syntyi 7.4.2008
Ukon statistiikkaa

Syntymä rv 38+0,7.4.2008;3275 g,51 cm
TH kotikäynti 17.4.2008; 3350 g
Neuvola 24.4.2008; 3670 g, 51,5 cm
1 kk neuvola 8.5.2008; 4175 g, 53 cm
2 kk neuvola 5.6.2008; 4855 g, 57 cm
3 kk neuvola 14.7.2008; 5580 g, 61 cm
4 kk neuvola 13.8.2008;6145 g,64 cm
5 kk neuvola 17.9.2008;6690g,66,2 cm
6 kk neuvola 16.10.2008;7040g,67 cm
8 kk neuvola 11.12.2008;7730 g,71 cm
10 kk neuvola 5.2.2009; 8200 g, 73 cm
1 v neuvola 9.4.2009; 8795 g, 77 cm

Laskuri