Elääkö lapsesi pumpulissa?

Onko hän aurinkoinen ja luottavainen?

Eipä hätää, näillä ohjeilla muutat luottavaisimmankin lapsosen pelokkaaksi:

1. Köllikää koko perheen voimin sunnuntaiaamuna vanhempien sängyssä. Luo rakastava ja seesteinen ilmapiiri möyrimällä petivaatteissa ja pusuttelemalla kaikkia mukana olevia. Muodosta sitten peitostasi luola, jonka perälle ujutat tyynysi. Heiluta kädelläsi vaivihkaa tyynyä niin että koko luola heiluu ja murise kuuluvasti toistellen sanaa 'karhu, karhu!'. Eipä kohta tarvitse enää paljon peittoa nostella kun lapsi jo karkaa tiehensä häiritsemästä (krapula)uniasi.

2. Mene ruokapöydän päätyyn seisomaan. Esitä pöydän toisessa päädyssä olevalle lapsellesi meneväsi 'kellariin'. Eli siis vajoat alaspäin pöydän taakse piiloon joko nykien (menet portaita) tai liukuen (menet hissillä), Kummalla tahansa tyylillä lapsesi tulee pelkäämään kyseistä pöydän päätyaluetta eli salakellaria pitkän aikaa ja voit siten varastoida siellä kaikkea räpellyskieltoista ihan rauhassa.

3. Hommaa lapsellesi hieno kolmipyörä jossa on sellainen ohjauskauhukahva vanhemmalle pyörän takaosassa. Istuta innosta punakka lapsesi pyörän kyytiin ja aseta jalat jalkatuille. Heti ekalla ajokerralla, työnnä pyörää lujaa käytävää pitkin ja keuli kahvasta painaen niin että pyörä on lähes pystyasennossa. Saapi sitten senkin muovirotjakkeen heittää hankeen tilaa viemästä kun ei lapsi ekan ajokerran jälkeen siihen enää uskaltaudu.

Näillä pitäisi onnistua. Jos ei onnistu niin epäkelvoista ohjeista voi valittaa tänne. Ota tuosta vuoronumero rinkulasta vetämällä ja palvelen sitten ihan pian.

Miehen kolmen viikon loman jälkeen on aika palata takaisin arkeen. Yhteinen pitkä joululoma oli heikosta alusta huolimatta erittäin mukava. Onnistuin kuin onnistuinkin löytämään joulufiiliksen yhteisen joulusiivouksen ja seuraavan aamun piparintuoksuisen herätyksen kautta ja meillä vietetty joulu vanhempieni, veljeni ja anoppini seurassa onnistui ylittämään odotukseni. Pukki muisti Ukkoa mm. erilaisilla kaivureilla ja niitä alettiinkin repimään paketeista esiin pukin vielä jakaessa muita lahjoja. Pukkia ei ihme kyllä jännitetty vaan jopa sylissä käytiin antamassa halaus.

Uuden vuoden raketit käytiin ampumassa alkuillasta mummon mökillä Ukon seuratessa innosta soikeana kun 'akitit' lensivät taivaalle.

Pientä jännitystäkin joululomaan toi omat erikoiset oireeni. Olin niiden perusteella lähes varma olevani ehkäisystä huolimatta raskaana mutta niinpä vain menkat tulivat, -kaksi päivää myöhässä, mutta tulivat siltikin. Kaikkea sitä voi tiineyttä toivova itselleen kehittääkin sillä jopa peruslämpöni oli koholla. Mukavaa tuossa oli miehen lunki suhtautuminen tilanteeseen kertoessani epäilyksistäni; rauhallinen 'eihän sille sitten mitään voi' oli mielestäni paljon parempi suhtautuminen kuin pelkäämäni syytökset tahallisuudesta ja pakeneminen vuorille erakoitumaan.

Kaiken kaikkiaan tunnen meidän jopa lähentyneen toisiamme tämän loman aikana ja se tuntuu tosi hyvältä.

Pakkasia riitti ja niitä käytiin viettämässä esimerkiksi Fallkullan kotieläintilalla ja hoplopissa. Alun jännityksen jälkeen jopa isojen lapsien pitkiä liukumäkiä laskettiin innokkaasti ja kotieläintila oli sellainen menestys, että vieläkin Ukko aloittaa keskustelua aiheesta sanomalla 'eläimiä'. Tämän jälkeen kysymme mitä eläimiä siellä nähtiin ja Ukko luettelee eri lajit lempparistaan ankoista lähtien.

Puista heppaa piti käydä ratsastamassa pariinkin eri otteeseen.

..pojat olivat leipomassa.

Mukavaa Joulua kaikille!

..niin. Voisihan tähän kirjoitella jotain diibadaabaa leivotuista tortuista, ripustetuista jouluvaloista ja hankituista lahjoista. Tällä hetkellä ne vaan eivät tunnu yhtään miltään. Ihan sama tuleeko pukki petterillä vai perämoottorilla. Syynä tähän anemiaan on pöydälle nostettu kissa toisesta lapsesta. Olen kuukausia vältellyt aihetta miehen kärsimän kovan työstressin takia -ja pitänyt epätietoisuuden palaa kurkussani hiljaisena. Miehen stressi ei ole yhtään helpottanut -päinvastoin, ja aika keskustelulle oli varmasti täysin väärä. Alkoi vaan tuntumaan että on pakko saada puhuttua asiasta jotakin kun tuntuu että epätietoiset ajatukset oman pään sisällä nousevat esiin tämän tästä ja aiheuttavat yhtäkkisiä pahan olon puuskia jotka sitten kumpuavat esiin niin ettei kukaan niiden syystä ota selvää. Tieto toi lisää tuskaa. Ehdottamani ensi kesä toisen lapsen yrittämiselle ei ottanut tuulta. Helpottuneet yöt, hyväntuulinen vesseli ja kodin arjen sujuminen eivät ole muuttaneet miestä yhtään suosiollisemmaksi ajattelemaan toista lasta. Vaativa vauva oli vain liian vaativa. Mies ei halua lähteä samaan rumbaan uudelleen. Omaa aikaa on edelleen hänen mielestään liian vähän. Ukon kasvaessa pääsisi elämään taas omaa elämää, eikä arki pyörisi pelkästään töissä ja lapsen tarpeita täyttäessä. Mielessä siintää edelleen ajatus lähteä rauhaa turvaamaan. Sekään ei olisi mahdollista toisen lapsen kanssa.

Oma pää lyö totaalisen tyhjää tällä hetkellä. Mä olisin voinut olla jopa kolmen lapsen kannalla. Haluaisin niin kovasti Ukolle sisaruksen, edes sen yhden. Haluaisin tulla uudelleen äidiksi. Nähdä sen pienen rääpäleen varttuvan ja keksivän varpaansa. Nauravan ja sanovan ensimmäisen sanansa. Haluaisin suoda Ukolle lähimmän elämänmittaisen suhteen omaan sisarukseensa.

Viedäänkö multa tämä mahdollisuus pois? Tukahdutan oman toiveeni toteuttaessani jonkun toisen unelmia?

Kuinka suuri voi olla tarve lisääntyä?

Muutama viikko sitten esiin kaivettu, aiemmin lahjaksi saatu, puinen kirjainpalapeli on osoittautunut Ukon elämässä megahitiksi. Kirjaimia kaivataan, niitä heitellään ja niiden kanssa pyydetään ‘eikkii’ useita kertoja päivässä. Tämä suuri kiinnostus puukirjaimiin on aiheuttanut sen, että Ukko tuntee näin 1v7kk iässä lähestulkoon kaikki aakkoset. Muutamilla kirjaimilla on erikoisia nimiä, kuten esimerkiksi Å on ‘uttikuu’. Minkäs sille mahtaa että ruotsalainen O kuulostaa Ukon mielestä siltä. Pari muuta kirjainta tunnetaan sillä nimellä, joihin vanhemmat ovat antaneet esimerkin jostain sanasta. Esimerkiksi Ä on äiti ja I on isi. Kirjainkiinnostus on edennyt jo sille asteelle, että kaupassa ollessamme Ukko huutelee mainoskylteissä näkemiään kirjaimia.

Haluaisinkin tukea tätä innostusta ostamalla Ukolle jonkun kirjan, jossa olisi aakkosia isoilla kirjaimilla, kenties pieniä sanoja tikkukirjaimilla. Ehkäpä joku kirjainpeli saattaisi olla Ukon mieleen. Eilen kirjakaupassa en kuitenkaan löytänyt vanhanaikaista tavuviivoitettua aapista kummempaa, eikä myyjäkään osannut auttaa sen koommin. Yllättäen näin pienille ei ole oikein suunnattu mitään kirjaimiin liittyvää, kuitenkin tarpeeksi lapsenomaista luettavaa.

Kysyisinkin teiltä vinkkejä. Onko silmiinne sattunut jotakin mukavan oloista kirjaa tai peliä, joissa noita tikkukirjaimia olisi?
 

Hei vaan sairastuvalta!

Meidän perhe pääsi osalliseksi muodissa olevasta taudista, sikainfluenssasta. Miehen epäonneksi tämä vietti toissaviikon Turussa työasioissa juuri epidemian puhkeamisen aikaan ja kun työkseen tapasi useita asiakkaita päivittäin, osui potti kohdalle.

Supervastustuskykyiseen mieheen tauti ei päässyt iskemään ihan täydellä voimalla mutta mä sitten sainkin sen kaikilla herkuilla. Tauti alkoi mulla viikko sitten sunnuntai-iltana kuivalla yskällä. Maanantaina olo oli todella kurja ja keuhkot sekä keuhkoputki todella kipeät. Samassa kuumekin sitten hilpaisi parissa tunnissa 38,3 asteeseen. Keskiviikkona kuume oli aamun jälkeen kokonaan poissa ja olo kohentui selkeästi. Ajattelin jo, että mähän selvisin tästä vähällä. Mutta sikapossupa se vaan keräsi voimia uuteen vaihteeseen. Torstaina sairaus palasi turbovaihteella kovan yskän, nuhan, väsymyksen ja huimauksen kanssa. Kuumetta ei enää noussut. Tänään maanantaina olen edelleen kipeä, yskin ja olo on voimaton. Suunta on kuitenkin jo paranemaan päin. Lääkäriä en ole tarvinnut tähän mennessä, seuraan lämpöä ja riskioireita ihan kotioloissa. Luulen vahvasti kuitenkin tämän olevan juuri tuota sikainfluenssaa sillä en ole koko aikuisikäni aikana kuumehtinut flunssan takia, edes keuhkoputkentulehduksien aikana. Lisäksi taudin kesto sekä sen sahaavat vaiheet ovat jotain ihan omaa luokkaansa.

Mites sitten Ukon vointi? Tämä onkin meillä tenkkapoo sillä Ukon oireet ovat niin lieviä, ettemme osaa sanoa saiko tuo taudin vai välttyikö siltä. Ukolle kuume nousi viime keskiviikkona. Panadolin jälkeenkin kuume oli yli 38 astetta. Torstaina aamulla kuume oli kuitenkin kokonaan poissa. Sen jälkeen lämpö on vaihdellut ihan normaalin ja lievän lämmönnousun välillä (37,0 - 37,9). Yskii hieman ja nenä valuu koko ajan. Yskä on lievästi limaisen kuuloinen. Muuten kaveri leikkii ja juoksee 'pakoo' ja 'kaakuu' ihan normaalin virkeänä. Rokotetta emme päässeet hänelle vielä viime viikolla ottamaan sillä akuutin tautiepäilyn alaisena sitä ei Ukolle annettu. Seuraan jatkuvasti Ukon lämpöä sekä vointia ja tulen kiikuttamaan tämän lääkäriin välittömästi jos kuume lähtee nousuun tai yleisvoinnissa tapahtuu jotain muuta hälytyskelloja pärisyttävää.

Tulemme todennäköisesti rokotuttamaan hänet myöhemmin, sillä niin ärsyttävääkin kuin sen on, emme varmaankaan saisi vahvistavaa diagnoosia yhtään mistään.

Sikalandia kuittaa tältä erää tähän. Palataan kaukalolle!

Hei,

Olen Ukko, 1,5 –vuotias miehen alku. Lempiruokaani on tällä hetkellä makka-ahka, eli mansikkarahka. Jos saisin itse valita, en muuta söisikään tällä hetkellä. Kimpaannun välillä ihan suunnattomasti jos tahdon ahkaa ja minulle tarjotaankin jotain ihan muuta. Taidan olla muutenkin jo vahvasti esiuhmassa. Vastustan pukeutumista, saan raivareita jonka tuoksinnassa puren äitiä mistä kiinni saan. Saatan heittää jollain kovalla ja painavalla esineellä äitiä naamaan niin että hän on ihan mustelmilla. Pusken päälläni hedareita ja raavin kipeästi, naamasta tietenkin. Kun minua kielletään tekemästä näitä, saan vielä isomman huutokohtauksen. En ymmärrä, miksi saan heittää pehmeää palloa, mutten esimerkiksi kovaa leikkiautoa. Eikä äitikään osaa sitä oikein perustella.

En osaa syödä itse. Jos saan lusikan käteeni, saatan pistää sen ruuan kanssa suuhuni oikein hienosti kaksikin kertaa mutta sen jälkeen keksin että syömistä hauskempaa on lingota ruoka lusikalla seinille. Sormiruokia on samoiten hauska viskoa niin pitkälle kuin pieni käteni jaksaa heittää. En niin välitä syömisestä, etteikö leikki aina voittaisi.

Tunnistan kirjainpalapelistäni kirjaimen Ä, alkaahan äiti sillä kirjaimella. Osaan myös laskea ykki kakki kukki. Laulan tuiki tuiki tähtöstä ihanalla hempeällä vauvanäänelläni ja räpsytän kättäni tähden lailla samalla. Pidän myös puuha peten laulamisesta äidin kanssa niin, että äiti laulaa ‘puuha pete’ ja sanon väliin ‘kaikki’ ja äiti jatkaa ‘korjaa’.
Sanavarastoni on aika kattava jo. Osaan nimetä paljon asioita ihan oikein. Kaivureita olen valtavan tarkka bongaamaan. Autosta niitä näkee todella paljon ja huudan aina innoissani ‘kaiku’ tai ‘kikko’ riippuen siitä, onko kyseessä kaivuri vai traktori/kuormuri. Kahta sanaa käytän muutamassa yhteydessä. Uusin on ‘mitä poika’, joka saa ihmiset aina nauramaan sillä se kuulostaa aika mukavalle minun suustani sanottuna.

Lempileikkejäni isin kanssa on ‘kopo kopo’ jossa kiipeän isin selkään ja sitten leikimme hevosta ja ratsastajaa niin kauan että suistun satulasta. Samoin painiminen on mukavaa. Lorukirjan loruista nautin myös ja usein pyydän isiä loruttamaan ‘entten tentten’ –lorua. Autotalliin menisin myös tosi mielelläni korjauspuuhiin mutta isin kipeä käsi estää vielä yhteiset remontit. Onneksi saimme sentään renkaat vaihdettua autoon yksissä tuumin. Kanniskelin työkaluja erinäisiin paikkoihin ja isi sitten yritti etsiä niitä.

Heinäkuussa minulle syntyi serkkupoika. Tuon hänelle kovasti tuttia suuhun. Ensi kesänä pääsemme jo varmasti leikkimään yhdessä. Saatan hermostua, jos äiti pitää serkkua sylissä sillä se on minun paikkani!

Potalla en osaa käydä vielä. Olen kyllä innostunut asiasta sikäli, että juoksen vessan oven taa huutaen ‘putta, putta’ mielestäni ihan oikeissa kohdissa, eli silloin kun kakka on juuri tullut. En pidä kylmällä potalla istumisesta ja siksipä en viihdy siinä kuin hetken. Kerran turautin kakan potan viereen lattialle juuri kun äiti oli ehtinyt ottaa vaipan pois. Vielä minä onnistun pottaankin joku päivä.

Huoneessani on leikkiteltta, jossa tykkään leikkiä niin että joku on siinä mukana seuraamassa touhujani sekä etsimässä minua piilosta, kun piiloudun teltan seinän taa. Komennan itselleni seuraa juoksemalla huoneeni luo huutan ‘tiltta, tiltta’ kovaan ääneen. Odotan ovella seuraa ja suutun jos en sitä heti saa. ‘Peitto’ –komennuksella suunta on vanhempieni makuuhuone jossa tarkoitus on möyristellä isossa sängyssä peittoja ja tyynyjä pöyhien ja niiden seassa painien. Tässä leikissä opponenttini saa usein myös mustelmia sillä hyökkäilen salakavalasti otsa puskuasennossa.

Moikkailen iloisesti kaupassa ventovieraille. Nostan lapasen pystyyn ja sanon kuuluvasti ‘moi!’. Kaikki eivät vain vastaa, miksiköhän? Katselen myös ohikulkeviin vaunuihin kaula pitkällä ja toiveikkaana huhuilen sanaa ‘tyttö’. Lapsien äitejä naurattaa ja saahan sillä huomiota vaikka vaunuissa nukuttaisiinkin.

Sairastelen edelleen. Nytkin taitaa olla parvorokko päällä. Mutta sitä tämä syksyn aika taitaa muutenkin olla. Leikkeihini tämä ei vaikuta mutta yöllä saatan hieman kiekua. Jos en rauhoitu äidin taputtelulla pinnojen välistä, nostaa hän minut nukkumaan vierellensä loppuyöksi. Siihen yleensä rauhoitun nopeasti ja herään virkkuna aamulla huutelemaan

Mitä poika!

Ensilumi; 'unta, unta!'
 

Mun siivuni maalaisjärjestä on pitänyt kuumetta asiana, jonka elimistö kehittää sitä varten, että kroppaan hyökkäystä yrittävät bakteerit tai virukset saataisiin tapettua niiden elinolosuhteiden hankaloittamisella. Olen toisin sanoen ollut sitä mieltä, että kuumeen pitää antaa nousta kaikessa rauhassa huippuunsa, ja vasta sen käännyttyä laskuun, olisi järkevää käyttää kuumetta alentavia lääkkeitä olon helpotukseen. Eli siinä vaiheessa kun suuri taistelu on jo käyty. Tästä syystä annoimme Ukon kuumeen myös nousta eilen ihan rauhassa. Korkeimmillaan mittasimme 39,5 astetta josta se ei enää noussut. Annoimme hänelle parasetamolia vasta yötä vasten, että saisi reppana nukuttua paremmin.

Tänään kuume on ollut hieman alempi, hipoen kuitenkin 39 astetta. Ukon yleisvointi kääntyi kuitenkin aamupäivällä sen verran huolestuttavaksi että teimme rynnäkön lääkäriin. Meillä juhlitaan puolitoistavuotispäivää kenties vauvarokon parissa. Tai ainakin jonkun viruksen parissa, jos ei vauvarokkolotto tuo huomenna ihottumaa kaulaan ja rintaan. Kotona ollaan ja katsellaan lämpöjä ja vointia. Hoitona kahta eri kuumetta alentavaa lääkettä joita annetaan aika tiuhaan tahtiin. Ilman näitä kuume tuntuukin heti nousevan 39 asteen pintaan.

Mä en vaan jotenkin tajua tuota kuumeen alentamisen tarpeellisuutta. Okei, nyt tällä hetkellä ymmärrän sen kun kuumehuippu on saavutettu ja poistetaan turhaa kärsimystä ja huonoa oloa. Varsinkin, jos rokosta puhutaan. Mutta olin lukevinani lääkärin rivien välistä, että kuumetta olisi eilen voinut alentaa lääkkeellä aiemminkin, kuin vasta sen huipun jälkeen. Onko näin? Heti vaan nappia ja mikstuuraa kun kuumetta pukkaa? Mikä tarkoitus kuumeelle sitten jää jos se yritetään heti keinotekoisesti alentaa? Ymmärrän kyllä kuumeen alentamisen siinä tapauksessa, että aletaan puhua yli 40 asteen kuumeesta jossa käsittääkseni aivot ovat jo vaarassa. Onko aikuisen ja lapsen kuumeen välillä sitten jotakin eroa? Vai onko mun maalaisjärki ollut navetassa silloin kun sitä jaettiin?

Siis pistitsä mutsi mut kärsiin ihan turhaan?

Ukolla on ensimmäistä kertaa elämässään kunnon kuume. Näin Ukon puolitoistavuotispäivän aattona ihmettelin hänen oudon näköisiä silmiään päiväunien jälkeen. Mittasin kuumeen ja lämpö kipusi haipakkaan tahtiin 39,1 asteeseen. Suunta tuntuu olevan ylöspäin, parin tunnin päästä mittasin 39,5 astetta. Edes pahimpien korvatulehdusten aikana ei kuumetta ole kertaakaan ollut yli 38 astetta. Mitään muita oireita ei ole, kakkosflunssakin on jo mennyt ohi. Päivällä upposi vielä keksi ja kaakao, nyt ei enää edes vesi.

Aamulla jaksettiin olla vielä patonkivarkaissa

Nämä asteet se vaati, että meillä pötkötellään rauhassa keskellä päivää